Tänään televisiossa: ei mikään ihan tavallinen Frankensteinin hirviö

26.11.2013 06:27

Tänään esitetään televisiossa elokuva nimeltä Frankenstein-projekti. Kyseessä ei ole mikään tavallinen Frankensteinin hirviöstä kertova elokuva. Unkarilaisohjaaja Kornél Mundruczó on siirtänyt Mary Shelleyn klassisen Frankenstein-tarinan nykypäivän Budapestiin.

Vuonna 2010 valmistuneen elokuvan keskushenkilö on laitoksessa kasvanut nuorukainen, joka palaa perheensä luo mutta ei saakaan toivomaansa rakkautta. Elokuva pääsi Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan kolme vuotta sitten.

Frankenstein-projekti
esitetään YLE Teemalla tiistaina 26.11. klo 23.20.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa