Tänään tv:ssä: Toimintaelokuva, jossa Nicolas Cagen hiustyyli herätti hilpeyttä

16.10.2014 06:27

Tänään nähdään televisiossa toimintatrilleri Bangkok Dangerous vuodelta 2008.

Elokuvassa nähtävällä hiustyylillään hilpeyttäkin herättänyt Nicolas Cage esittää timantinkovaa palkkamurhaajaa nimeltä Joe, jonka tuorein komennus kuljettaa eksoottiseen ja kiehtovan vaaralliseen Bangkokiin. Hän palkkaa avukseen paikallisen pikkurikollisen Kongin, josta on tarkoitus tehdä selvää keikan päätteeksi. Aisteja hivelevä ympäristö ja yllättävät käänteet pakottavat kuitenkin Joen arvioimaan suunnitelmiaan uudelleen.

Pang-veljesten ohjaustyö on uudelleenfilmatisointi samannimisestä thaimaalaiselokuvasta vuodelta 1999.

Bangkok Dangerous nähdään Nelosella torstaina 16.10.2014 klo 22.00. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa