Tänään tv:ssä: Clint Eastwood halusi ohjata tämän tosipohjaisen elokuvan samana päivänä kun luki käsikirjoituksen

Tänään nähdään televisiossa Clint Eastwoodin ohjaama Changeling – Vaihdokas vuodelta 2008.

13.6.2017 05:05

Changeling on tositapahtumiin perustuva epookki puhelinvaihteessa työskentelevästä Christine Collinsista (roolista Oscar-ehdokkuuden saanut Angelina Jolie), joka huolehtii 9-vuotiaasta Walter-pojastaan aviomiehen häivyttyä kuvioista. Eräänä ylitöiden jälkeisenä iltapäivänä poika katoaa.

Puolisen vuotta myöhemmin poliisit ilmoittavat äidin suunnattomaksi iloksi löytäneensä vesselin. Ilo muuttuu kuitenkin järkytykseksi Christinen tajutessa ettei kyseessä ole Walter vaan joku ihan muu poika.

Elokuvan käsikirjoitus pääsi vuonna 2006 niin sanotulle Hollywoodin mustalle listalle, jolle kerätään parhaita vielä filmaamattomia tekstejä. Clint Eastwood lupautui ohjaamaan elokuvan samana iltapäivänä, kun hän luki käsikirjoituksen.

Changeling esitetään FRII-kanavalla tiistaina 13.06.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia