Tänään tv:ssä: Elokuvafanit ovat sitä mieltä, että tämä on maailman 11. paras elokuva – Kaikki eivät sitä ymmärrä

Episodin tähdet ★★★★

19.1.2025 05:00

Vuonna 1994 valmistunut Forrest Gump toi nimiroolia esittävälle Tom Hanksille toisen peräkkäisen Oscarin.

Elokuva kertoo miehestä, joka tarkkailee maailmaa omintakeisella tavallaan ja sotkeutuu kuin sattumalta mukaan lukuisiin maailmanhistoriaa määrittäviin tapahtumiin.

Gumpin koskettavassa elämässä ovat vuorotellen läsnä muun muassa Vietnamin sota, Elvis, presidentti Nixon ja omintakeinen kalabisnes. Hanksin ohella elokuvassa näyttelevät Robin Wright ja Gary Sinise.

Elokuvalla on edelleen paljon faneja, ja se on esimerkiksi IMDb:n kaikkien aikojen elokuvien listalla ällistyttävän korkealla 11. sijalla.

Lue myös: Tom Hanks nosti esiin nykyajan elokuvien ydinongelman – ”meillä on ollut 20 vuotta aikaa”

Elokuvasta on tullut tosin myös useiden elokuvakriitikoiden ja muiden kriittisten katsojien kestoinhokki. Monet kriitikot pitävät Tom Hanksin roolisuoritusta erittäin ärsyttävänä, ja koko leffa on moneen kertaan nimetty yhdeksi huonoimmista Oscar-voittajista.

Kiistatonta on kuitenkin se, että Forrest Gumpista tuli valtava menestys. Elokuva toi Hanksille ja ohjaaja Robert Zemeckisille maineen lisäksi myös valtavasti rahaa. Molemmat saivat paitsi Oscar-palkinnot myös arviolta 40 miljoonan dollarin tilipussin. Kumpikin oli tehnyt sopimuksen siitä, että normaalin palkkion lisäksi heille kuuluu prosenttiosuus elokuvan lipputuloista. Ei huono diili.

Hanksin pääosa-Oscarin ja Zemeckisin ohjaus-Oscarin lisäksi  voitto tuli parhaasta elokuvasta, käsikirjoituksesta, leikkauksesta ja erikoistehosteista. Forrest Gump oli vuoden 1995 gaalan Oscar-rohmu.

Forrest Gump esitetään nyt televisiossa kolme kertaa:

  • Su 19.1.2025 klo 18.00, Nelonen
  • Ma 20.1.2025 klo 21.00, Liv
  • La 25.1.2025 klo 16.30, Nelonen

Katso alta kooste parhaista Forrest Gump -sitaateista.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.