Tänään tv:ssä: Illan Bond-elokuva sisältää uskomattoman tempun – Lyhyt kohtaus vaati 88 laskuvarjohyppyä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1979 valmistunut James Bond -seikkailu Kuuraketti.

31.7.2019 05:00

Roger Mooren esittämä Bond ryhtyy selvittämään lennosta kaapatun avaruussukkulan mystistä tapausta ja päätyy sukkulan valmistajayhtiön omistajan Hugo Draxin (Michael Lonsdale) pakeille.

Yhdessä CIA:n avaruustutkija Holly Goodheadin (Lois Chiles) hän etenee johtolankojen perässä vaaroja uhmaten Kaliforniasta Venetsiaan, Rio de Janeirosta Amazonin sademetsiin ja edelleen ulkoavaruuteen. Kapuloita rattaisiin iskee jälleen myös pelätty palkkamurhaaja Jaws (Richard Kiel).

Kuuraketti kohosi julkaisuajankohtanaan kaikkien aikojen suosituimmaksi Bond-elokuvaksi. Sen kassaennätykset rikkoi vasta vuoden 1995 tuotanto 007 ja kultainen silmä.

Elokuvan muistettavimpiin kohtauksiin kuuluu Bondin putoaminen lentokoneesta ja vapaan pudotuksen aikana käytävä kamppailu, jossa ovat mukana Jaws ja koneen lentäjä. Kohtausta varten stuntmiehet tekivät peräti 88 laskuvarjohyppyä. Parin minuutin kohtausta kuvattiin viisi viikkoa.

Kuuraketti esitetään Nelosella keskiviikkona 31.07.2019 klo 21.00. Katso laskuvarjohyppykohtaus alta.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa