Suomalais-kolttasaamelainen Katja Gauriloff teki palkittuja dokumenttielokuvia ennen siirtymistään fiktion pariin. Hänen dokumenttinsa Kuun metsän Kaisa (2016) voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussin, joten kannukset on hankittu kovassa seurassa.
Fiktion puolelle siirtyminen ei ollut kuitenkaan aivan kitkatonta, sillä Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin perustuva Baby Jane (2019) ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa kriitikoilta. Vuoden 2023 elokuvassa Je’Vida Gauriloff palasi juurilleen.
Je’vida on historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva, ja sen keskiössä nähdään iäkäs Iida (Sanna-Kaisa Palo), joka kuulee sisarentyttäreltään Sannalta (Seidi Haarla) siskonsa Annin kuolemasta. Vanha kotitila pitää myydä, joten Iida ja Sanna lähtevät pitkälle matkalle pitkin muistojen tietä. Sanna ei ikäväkseen tiedä omasta suvusta mitään, eikä Iidakaan halua puhua menneisyydestä, joten kaksikko ei tule oikein toimeen keskenään.
Järvenrantamökki ja komeat lapsuuden maisemat herättävät Iidan muistot henkiin. Lopulta naisen on kohdattava menneisyytensä haamut ja revittävä vanhat arvet auki. Sanna on huomannut olevansa täysin eksyksissä kaupungissa ja on alitajuisesti haaveillut Lapin maisemista. Iida taas ei kaipaa lainkaan metsäläiselämää.
Lue myös: Tänään tv:ssä: Vuoden 2024 kotimainen elokuva saa jääränkin herkistymään
Elokuva kulkee kolmella eri aikajanalla, joista vanhin sijoittuu vuoteen 1952, Je’vidan eli Iidan ja Annin lapsuuteen. Siskokset pyritään pakkosuomalaistamaan koululaitoksessa ja pyyhkimään heistä lappalaisjuuret. Saamelaiset ovat toisen luokan kansalaisia, eivätkä edes koulujen opettajat pidä saamelaislapsia minkään arvoisina.
Je’vidasta on tullut ivalolainen Iida 1960-luvulla. Nuori nainen on hylännyt saamelaisperintönsä täydellisesti. Iida häpeää juuriaan ja haluaa muuttaa kauas pois. Onnistuuko se uuden rakkaan avulla?
Je’vida kertoo hyvin samankaltaisen tarinan kuin vuonna 2017 ensi-iltansa saanut ruotsalainen Saamelaisveri. Saamelaisten kaltoinkohtelu jatkui pitkään Pohjolassa, eivätkä saamelaisten oikeudet ole vieläkään kunnossa. Näistä asioista pitää puhua ääneen, mutta ikävä kyllä Je’vida ei oikein saa sanomaansa lentämään, eikä elokuvan käsikirjoitus kannattele näin raskaan ja monitahoisen aiheen painoa.
Je’vida esitetään nyt Ylen kanavilla neljä kertaa.
- To 6.2.2025 klo 21.00, Yle Teema
- Su 9.2.2025 klo 15.00, Yle Teema
- Su 16.2.2025 klo 21.05, Yle TV1
- Ti 4.3.2025 klo 21.00, Yle TV2
Elokuva on katsottavissa Areenassa 5.2.2026 saakka. Katso traileri alta.
Arvio: Niko Ikonen