Tänään tv:ssä: Katastrofaalisen hyvää viihdettä vuodelta 2004 – ”Tehosteet ovat leuat loksauttavan upeita”

Tänään nähdään televisiossa Roland Emmerichin ohjaama katastrofielokuva The Day After Tomorrow vuodelta 2004.

29.4.2018 07:57

Independence Dayn ohjaajan tehostepainotteisessa megaspektaakkelissa äärimmäisen rajut luonnonilmiöt enteilevät uuden jääkauden tuloa.

Dennis Quaid on säätutkija Jack Hall, josta tulee tarinan keskushenkilö hänen lähtiessään kahden kollegansa kanssa todennäköisyyksiä uhmaavalle matkalle pelastamaan poikaansa Samia (Jake Gyllenhaal) apokalyptisen lumentulon täydellisesti saartamasta New Yorkista.

Ihmisen piittaamattomuus ympäristöstään on tuhonnut luonnon tasapainon: Atlantin lämpimien merivirtojen kääntyminen tietää koko pohjoiselle pallonpuoliskolle äärimmäistä myrskysäätä, joka raunioittaa kokonaisia kaupunkeja. Myrskyjen aikaansaamaksi uudeksi tasapainotilaksi säätieteilijät ennustavat uutta jääkautta.

Emmerich käyttää keskushenkilöinä toimivien Hallien ohella tuhonäkyjen todistajina sekalaisia ihmisiä eri puolilla Yhdysvaltoja. Myrskyjen aiheuttamia täystuhoja kuvaavat erikoistehostejaksot ovat parhaimmillaan leuat auki loksauttavan upeita.

The Day After Tomorrow nähdään Subilla sunnuntaina 29.04.2018 klo 21.30 Katso traileri alta.

YouTube video