Geostorm

GENRE , ENSI-ILTA 20.10.2017 TÄHDET

Ei aivan se kulttiklassikko, jonka sen toivoisi olevan. Mutta mikäli haluaa isoja räjähdyksiä, isoja sääilmiöitä ja vielä isompia juoniaukkoja, tämä on oikea valinta.

Geostormia ei esitetty ennakkoon kriitikoille. Se ei normaalisti ole hyvä merkki, mutta trailerien perusteella kyseessä oli kuitenkin melko viihdyttävä toimintahömppä. Perjantaina elokuvan saadessa ensi-iltansa Gerard Butler oli Graham Nortonin talk-showssa vieraana ja kuten yleensä, elokuvasta näytettiin yksi kohtaus. Paitsi että Geostormista näytettiinkin vain traileri, vaikka elokuva oli jo pyörinyt koko päivän teattereissa ympäri maailmaa.

Tästäkin huolimatta ostin lipun näytökseen siinä toivossa, että Geostorm tiedostaisi itse kuinka huono se on ja siitä tulisi kulttiklassikko; elokuva, joka on niin huono että se on jo suorastaan hyvä.

Näin ei käynyt.

Geostormissa on varmasti jokin juoni, mutta siitä on vaikea saada kiinni ja vielä vaikeampi selittää. Lähitulevaisuudessa ihminen siis hallitsee säätä, kai. Kunnes sääkone jonka nimi on Dutch Boy, sekoaa ja jäädyttää kokonaisen kylän Afganistanissa. Vain Gerard Butler voi pelastaa koko maailman ennen kuin tapahtuu ennen näkemätön sääilmiö Geostorm. Siispä Butler suuntaa avaruuteen korjaamaan isoa satelliittia. Oletko vielä kärryillä? Ei tarvitse hävetä, jos et ole, sillä en ollut minäkään.

Geostorm on harvinaisen turhauttava elokuva. Se olisi voinut olla mahtava tai edes miellyttävä. Roland Emmerichin The Day After Tomorrow ei ehkä ole mestariteos, mutta se oli silti sentään jännittävä elokuva, joka otti kaiken irti juonestaan ja erikoistehosteista. Geostorm on yllättävän vakava elokuva ja siinä puhutaan aivan liikaa. Haluamme tornadoja, tsunameja, jäämyrskyjä ja tulipaloja, niistä olemme maksaneet!

Mikään ei ole suurempi pettymys kuin elokuva, jolta ei alun perinkään odota paljon mutta joka ottaa itsensä niin vakavasti, että katsoja tuntee syyllisyyttä nauraessaan. Geostorm yrittää olla monta eri elokuvaa samassa paketissa; mukaan on tungettu aineksia poliittisesta trilleristä, avaruusseikkailusta sekä tietysti periamerikkalaisesta katastrofielokuvasta. Se ei kuitenkaan onnistu missään näissä, vaan on veltto yritys ison budjetin toimintaelokuvaksi. Geostorm saa Michael Bayn elokuvat näyttämään mestariteoksilta.

Elokuva olisi muuten yhden tähden elokuva, mutta se saa lisätähden sisältämästään girlpowerista. Vaikka elokuvan hahmot ovat kammottavan yksiulotteisia, Abbie Cornish pääsee kuitenkin pitämään vähän hauskaa presidentin turvanaisena, ja Zazie Beetz on mainio pienessä osassa hakkerina, joka tekee… jotain.

On vaikea sanoa milloin Gerard Butlerin ja Ed Harrisin urat ovat lähteneet mahalaskuun, mutta Geostorm on ehdottomasti molempien uran huonoin leffa. Kumpikin näyttää koko elokuvan keston ajan kuin heillä olisi vatsanpuruja.

Tästä kaikesta huolimatta nautin Geostormista. Se oli juuri sitä mitä odotinkin; ihan hirveän huono elokuva. En koskaan odottanut sen olevan hyvä missään muodossa ja se toimi aivan loistavana viikon päätösleffana. Tuttavani kanssa kävelimme ulos vatsat kipeinä nauramisesta ja kotimatkalla vertailimme huonoimpia repliikkejä ja naurettavimpia kohtauksia. Mikäli valitset Geostormin, jätä odotukset teatterin aulaan, ripusta aivot narikkaan ja nauti elokuvasta, joka on niin huono että silmiä kirvelee.