Tänään tv:ssä: Kauhuelokuvan mestarin viimeiseksi jäänyt ohjaustyö on yllättävän onnistunut

Tänään nähdään televisiossa Scream-elokuvasarjan neljäs osa vuodelta 2011.

25.5.2017 07:57

Alkuperäinen Scream-elokuva vuodelta 1996 nauttii klassikon asemasta, koska se opetti 90-luvun teinit katsomaan kauhuelokuvia. Kahden heikon jatko-osan ja yli pitkän tauon jälkeen tehty sarjan neljäs osa on yllättävän onnistunut, kirjoitettiin Episodin dvd-arviossa.

Lajityypin perinteiden vastaisesti alkuperäinen ohjaaja Wes Craven (The Hills Have Eyes, Painajainen Elm Streetillä) ja keskeisimmät näyttelijät ovat pysyneet mukana koko sarjan ajan. Nyt myös alkuperäinen käsikirjoittaja Kevin Williamson on palannut remmiin. Vakiohahmot ovat kehittyneet vanhetessaan, hauskoja metatason genreviittauksia löytyy edelleen ja uutta sukupolvea tuodaan esiin aikaisemmista osista tuttujen hahmojen rinnalle.

Scream 4 jäi kauhuelokuvan mestarina tunnetun Cravenin (1939–2015) viimeiseksi ohjaustyöksi. Elokuva esitetään Hero-kanavalla torstaina 25.05.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa