Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Vares – Sheriffi.
Selvittämätön kaksoismurha piinaa Varesta paitsi unissa, myös toimeksiantona. Uhrit löytänyt etsivää saa nimittäin Turun alamaailmalta tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Tutkimus johtaa yllättäviin tuloksiin, joita vain harva jää eloon juhlimaan.
Reijo Mäen dekkaritrilogian Sheriffi-Intiaani-Cowboy (2012–14) avausfilmatisointi pukkaa tarinakokonaisuuden toimintaviihteeksi. Mäen monella tasolla etenevä kerronta on karsittu sivupoluista ja juonenkehittelyn sijaan tilalle on kehitetty äksöniä, jota kirjoissa on niukahkosti.
Ratkaisun elokuvalliset syyt ymmärtää, ja parhaimmillaan jälki onkin komeaa. Lätty lätisee ja pyssyt paukkuvat näyttävästi samalla kun Turusta zuumaillaan otoksiin karua urbaania särmää. Saksassa meritoituneen Hannu Salosen ohjauksessa visuaalisuus on Vares-sarjan parhaimmistoa.
Varesta esittävän Antti Reinin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Jukka Puotila, Jukka-Pekka Palo, Jasper Pääkkönen, Karoliina Blackburn ja Jarmo Perälä.
Jasper Pääkkönen palasi Sheriffissä muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin Kyypakkauksen rooliin. Pääkkönen ei omasta mielestään kuitenkaan enää näytellyt täysin samaa rooliia.
– Ohjaaja Hannu Salonen halusi visuaalista ilmettä uudistaessaan myös muuttaa roolihahmoja ja niiden habitusta. Osalla vakiohahmoista on eri näyttelijät, ja Kyypakkaus taas on ulkoiselta olemukseltaan vähän eri tyyppi kuin aikaisemmin. Siellä on jopa tatuoinnit vaihtanut paikkaa, Pääkkönen kertoi Episodille vuonna 2015, kun elokuva tuli ensi-iltaan.
Lue myös: Suomen kansa katsoo Solar Filmsin elokuvia, ja Markus Selin tietää, mistä se johtuu
Kirjan Kyypakkaus poikkeaa Pääkkösen esittämästä hahmosta. Kirjassa Kyypakkaus on huomattavasti iäkkäämpi – Pääkkösen esittämän salskeaan nuorukaiseen verrattuna melkeinpä setä. Näyttelijä on aivan tarkoituksella jättänyt tutustumatta roolihahmonsa kirjalliseen esikuvaan.
– Kun ohjaaja Anders Engströmin kanssa tehtiin pari Varesta Aleksi Mäkelän jälkeen, niin oli tietoinen päätös, ettei lähdetä lukemaan kirjoja ja hakemaan sieltä sitä totuutta, koska elokuvan Vares-maailma on kuitenkin eri maailma. Varsinkin kun Hannulla oli niin selkeä näkemys Vareksen maailmasta, niin Sheriffi-kirjan lukeminen ei tuntunut lainkaan järkevältä. En usko, että näyttelijänä minulle olisi siitä mitään varsinaista hyötyä.
Mukana on iso ryhmä tunnettuja ja aika hulvattomia roolihahmoja. Kuvauksissa oli Pääkkösen mukaan tiukka aikataulu mutta hyvä tunnelma.
– Tämmöisessä leffassa, jossa räjähtelee ja on takaa-ajokohtauksia ja taistelukohtauksia, on budjettisyistä kuvauspäiviä normaalisti huomattavasti paljon enemmän, joten todella tiiviillä aikataululla saadaan puristettua tällainen paketti. Mutta toisaalta aurinkoisessa Turussa hyvällä porukalla kun työskenneltiin, niin tunnelma pysyi todella leppoisana koko ajan.
Pääkkönen ei säästele kiitoksiaan puhuessaan ohjaaja Hannu Salosesta, joka on opiskellut ja työskennellyt Saksassa.
– Budjettiin nähden ja resursseihin nähden leffa näyttää tosi komealta. Visuaalinen ilme on kyllä pirullisen hieno. Hannu toi suomalaisena ohjaajana mutta ulkomailla uraa luoneena sellaista kansainvälistä otetta.
Vares – Sheriffi esitetään Subilla lauantaina 1.2.2025 klo 22.45. Katso traileri alta.
Arvio: Matti Komulainen
Haastattelu: Jussi Huhtala
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.