Tänään tv:ssä: Mikä on elämän tarkoitus? Tämä elokuva yrittää selvittää

Televisiosta tulee tänään harvakseltaan ohjaavan Terrence Malickin Cannes-palkittu The Tree of Life (2011).

4.6.2016 03:30

Luontokuvat, kädet, Brad Pitt, Jessica Chastain ja Sean Penn ovat pääosissa, kun Malick pohtii elämää sen koko olemassaolon kantilta. Ihmisen kasvutarina keskittyy 1950-luvulle Pittin ja Chastainin perheeseen ja heidän kolmeen poikaansa.

Isän tiukan kurin ja äidin rakkauden ristiaallokossa kasvaneen pesueen esikoista esittää aikuisiällä elämän tarkoitusta pohtiva Penn. Ihmisten lisäksi kuvissa nähdään Malickin vertauskuvallisia syvyyksiä hakevat otokset muun muassa dinosauruksista, puun lehmustosta ja avaruudesta.

Elokuva oli Oscareissa ehdolla parhaan ohjauksen, kuvauksen ja elokuvan kategorioissa mutta jäi ilman pystejä. Cannesista irtosi kuitenkin päävoitto, Kultainen palmu.

Elämän puu alaotsikon Suomen televisiossa saanut The Tree of Life esitetään FOX-kanavalla lauantaina La 04.06.2016 klo 23.05

Lisää luettavaa