Tänään tv:ssä: ”Niin todentuntuinen että sattuu” – Viiden tähden Oscar-voittaja vuodelta 2015

Episodin tähdet ★★★★★

29.5.2024 05:00

Monen Oscar-ehdokkuuden jälkeen Leonardo DiCaprio voitti viimein himotun kultaisen palkinnon elokuvasta The Revenant (2015). Sen hän kyllä ansaitsikin, sillä kyseessä on sen verran vimmainen roolisuoritus.

The Revenant on paitsi DiCaprion bravuuri myös raivoisan hyvä elokuva. Ohjaaja Alejandro González Iñárritu on siirtynyt edellisen elokuvansa Birdmanin teatterimaailmasta onnistuneesti 1800-luvun alun villiin länteen.

Elokuva sai Episodin arviossa täydet viisi tähteä.

Tositapahtumiin perustuva  selviytymis- ja kostotarina kertoo DiCaprion esittämästä miehestä nimeltä Hugh Glass, joka jätetään erämaahan oman onnensa nojaan.

Glassista on kirjoitettu useita kirjoja ja tehty aiemminkin yksi Hollywood-elokuva, vuonna 1971 ilmestynyt Mies erämaasta (Man in the Wilderness), jossa pääosaa esitti Richard Harris. Vaikka tarina on sinänsä yksinkertainen ja kerrottu moneen kertaan, se ei tee The Revenantista mitenkään ennalta-arvattavaa elokuvaa.

Alussa nähtävä toimintajakso ja käännekohdaksi muodostuva karhun hyökkäys ovat suorastaan mestarillista elokuvakerrontaa. Intiaanien ja retkikunnan verinen yhteenotto on toteutettu taitavilla kameran liikkeillä ja tarkasti ajoitetulla koreografialla. Monimutkaisen kohtauksen vaikuttavuutta lisää se, että se näyttää yhtäjaksoisella otolla kuvatulta.

Harmaakarhun ja Glassin verinen kohtaaminen on jo muodostunut klassikoksi, ja se on niin todentuntuinen, että tekee kipeä. Ja kun luulee kaiken olevan ohi, kammottava piina alkaa uudestaan ja uudestaan.

Raa’an realistiset tapahtumat yhdistyvät henkeäsalpaavan komeasti kuvattuihin maisemiin. Luonto on sekä julma että kaunis, ja siitä muodostuu kiehtova ristiriita. Kaikkein julmimpia ovat kuitenkin ihmiset.

DiCaprion esittämä Hugh Glass on mielenkiintoinen tyyppi. Hän on elänyt Pawnee-intiaanien kanssa ja puhuu heidän kieltään. Glass on oppinut elämään luonnon armoilla ja hän haluaa selviytyä. DiCapriolla ei ole paljoa repliikkejä, mutta hän on muuntautunut Glassin rooliin joka solullaan, ja se näkyy.

DiCaprio on The Revenantin selkeä keskushahmo, mutta sivuosien esittäjätkin jäävät mieleen. Tom Hardy tekee vakuuttavan pahisroolin.

The Revenant esitetään Subilla keskiviikkona 29.05.2024 klo 21.00. Elokuva kuuluu myös Disney Plussan ja Netflixin valikoimiin. Katso alta upea dokumentti elokuvan tekemisestä.

Lisää luettavaa