Tänään tv:ssä: Onko tämä sitä metodinäyttelemistä – kotimaisen leffan tähti lihotti itseään 15 kiloa ja joutui sairaalaan

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut kotimainen elokuva Häjyt.

8.7.2017 06:27

Samuli Edelmann ja Juha Veijonen ovat 1990-luvun Pohjanmaalle sijoittuvan toiminnallisen draaman pääosissa Jussi Murikka ja Antti Karhu, jotka palaavat viiden vuoden pankkiryöstötuomion kärsittyään takaisin kotikulmilleen. Ryöstössä pakoon päässyt Heikki (Teemu Lehtilä) vaikuttaa nykyään paikkakunnan nimismiehenä ja joutuu tukalaan tilanteeseen, kun Jussin ja Antin toilailut alkavat taas riistäytyä käsistä.

Häjyt sai seitsemän Jussi-ehdokkuutta, joista Kalevi Haapoja voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Lisäksi Häjyt voitti vuoden parhaan elokuvan Jussi-yleisöäänestyksen.

”Häjyt on eräänlainen suomalainen western, joka on juonellisesti yksinkertainen mutta johon voi myös sisällyttää syvempiä tuntoja ja rankempia aineksia”, ohjaaja Aleksi Mäkelä kuvaili Kalevan haastattelussa tammikuussa 1999.

Rankkaa oli myös elokuvan tekeminen ja siihen valmistautuminen. Roolia varten Edelmann lihotti itseään 15 kiloa ja joutui rasituksen takia sairaalaan kesken kuvausten.

Tuo on varmaan sitä metodinäyttelemistä!

Häjyt nähdään Nelosella lauantaina 08.07.2017 klo 21.00.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa