Tänään tv:ssä: Pienen budjetin kauhuelokuvasta tuli vuoden 2014 yllätyshitti – Nyt ensimmäistä kertaa Suomen televisiossa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut kauhuelokuva As Above, So Below.

1.9.2018 06:30

Pariisin katujen alla kulkee katakombien verkosto, joka on lukemattomien sielujen leposija. Joukko tutkijoita laskeutuu hautakammioihin ja joutuu kohtaamaan kuolleiden kaupungin salaisuuden.

Pienen budjetin elokuvaksi As Above, So Below menestyi mukavasti, ja sitä voi sanoa jopa pienoiseksi yllätyshitiksi, mutta arviot olivat heikkoja.

”Elokuvan idea on kiinnostava ja sille olisi suonut vielä laadukkaamman toteutuksen. Henkilöhahmot eivät ärsytä, joskaan heihin ei kunnolla ehdi tutustuakaan. Kauhuelokuvaksi tunnelma on melko kepeä eikä pelko hallitse katselukokemusta”, kirjoitettiin Episodin ensi-ilta-arviossa.

Ohjauksesta vastaa kauhuelokuvista Devil ja Karanteeni tunnettu John Erick Dowdle. Pääosia esittävät Perdita Weeks, Ben Feldman ja Edwin Hodge.

As Above, So Below
esitetään Suomen tv-ensiesityksenä Kutosella lauantaina 01.09.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia