Tänään tv:ssä: Tämä jatko-osa näyttää mallia, miten ratsastetaan vanhan kulttihitin nimellä

31.12.2013 06:20

Televisiosta tulee tänään vuoden 1998 Blues Brothers 2000. Ja ei, 2000 ei satu olemaan edes elokuvan ilmestymisvuosi.

Kyseessä on käsikirjoittaja-ohjaaja John Landisin ja käsikirjoittaja-näyttelijä Dan Aykroydin paluu vuoden 1980 kulttihitti Blues Brothersin tunnelmiin. Juonessa pitäisi hankkia rahaa musiikin avulla, mutta päähuomion vievät sivuosien muusikkovieraat, B.B. Kingistä Aretha Frankliniin ja Eric Claptoniin asti.

Ehkä paras kuvaus elokuvan tasosta saatiin, kun myöhäisillan Conan O’Brien aikanaan solvasi Suomea ja sai vastineeksi säkillisen postikortteja innokkailta suomifaneilta. Yhdessä lähikuvaan päässeessä kortissa valkohipiäistä punatukkaa solvattiin rajusti: ”Conan O’Brien you are almost equal good that Blues Brothers 2000”.

Elokuva ei kerännyt maailman valkokangaskierrokseltaan takaisin edes suhteellisen pientä 28 miljoonan dollarin budjettiaan.

Blues Brothers 2000 esitetään tänään tiistaina 6-kanavalla kello 20.00.

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa