Tänään tv:ssä: Tämä mahtava toimintapläjäys taitaa olla Steven Seagalin paras elokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1992 valmistunut Kaappaus merellä.

11.12.2017 05:05

Toimintatähti Steven Seagal murtautui lyhyeksi aikaa mainstream-suosikiksi viidennellä elokuvallaan. Viimeistä matkaansa ennen lopullista telakoitumista tekevällä taistelulaivalla kokkina toimiva entinen huippusotilas Casey Ryback (Seagal) joutuu mukaansatempaavassa toimintafilmissä taistelemaan sen kaapanneita roistoja vastaan.

Tommy Lee Jones esiintyy kieli tukevasti poskessa kaappaajien johtajana. Toiminta- ja taistelukohtauksissa on näyttävyyttä: nuori ja vielä hyvässä kunnossa ollut Seagal jaksoi liikkua mallikkaasti.

Kaappaus merellä on monien mielestä Seagalin paras elokuva. Tätä väitettä tukee se, että sillä Seagalin elokuvista ylivoimaisesti paras Rotten Tomatoes -lukema: 76 prosenttia arviosta on positiivisia.

Ohjaaja Andrew Davis jatkoi tästä yhdessä Jonesin kanssa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi yltäneellä elokuvalla Takaa-ajettu, josta Jones vieläpä pokkasi kultaisen pystin parhaasta miessivuosasta. Seagal puolestaan teki elokuvalle kolme vuotta myöhemmin jatko-osan Kaappaus raiteilla.

Kaappaus merellä esitetään Subilla maanantaina 11.12.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa