Tänään tv:ssä: Tämä on täydellinen hirviöelokuva – ”Alansa suurinta taidetta!”

Tänään nähdään televisiossa Peter Jacksonin ohjaama King Kong.

1.7.2017 06:27

Episodin Tuomas Riskala kirjoitti Episodissa 4/2006 King Kongista viiden tähden arvion ja kehui sitä ”täydelliseksi hirviöelokuvaksi”. Episodin dvd-osiossa julkaistun arvion voit lukea alta.

 

Kaikki alkoi tuottajalegenda Merian C. Cooperin näkemästä houreisesta unesta, jossa jättiläiskokoinen apina tuhoaa New Yorkin kaupungin. Herättyään Cooper kirjoitti unen muistiin ja ryhtyi kehittelemään sen ympärille tarinaa yhdessä kirjailija Edgar Wallacen kanssa. Lopputulos kääntyi liikkuvaksi kuvaksi yhteisohjauksena Cooperin tuottajapartnerin ja parhaan ystävän Ernest B. Schoedsackin kanssa ja synnytti maailman tunnetuimpiin kuuluvan elokuvan, fantasiaklassikon King Kong (1933).

Vuosikymmenten aikana miljoonien rakastamaksi kasvanut teos merkitsi erityisen paljon uusseelantilaiselle nuorukaiselle nimeltä Peter Jackson, joka itki nähdessään ensi kerran Kongin putoavan kuolemaansa Empire State Buildingin huipulta, eikä enää sen jälkeen ollut entisensä. Jackson, tuleva mestariohjaaja, oli löytänyt lempielokuvansa.

Juuri hurahdus King Kongiin sai Jacksonin kiinnostumaan elokuvanteosta. Noustuaan Taru sormusten herrasta -trilogialla (2001–2003) Steven Spielbergin ohella maailman vaikutusvaltaisimmaksi ohjaajaksi Jackson sai periaatteessa rajattoman vapauden valita mitä tahansa seuraavaksi projektikseen.

Valinta osui rakkaudella vaalittuun lempilapseen, jota ohjaaja oli ruvennut työstämään ensi kerran jo 12-vuotiaana Super-8mm -kameralla varustautuneena. Toinen yritys oli kaatunut 1990-luvun puolivälissä, kun suunnitelluksi julkaisuvuodeksi 1998 teattereihin oli tulossa jo kaksi muuta hirviöklassikoiden uusintaversiota (Godzilla ja Mighty Joe Young).

Lopputulosta kannatti kuitenkin odottaa, sillä Peter Jacksonin King Kong ei ole vain ylivertainen suoritus alkuperäiseen klassikkoon verrattuna, se on täydellinen elokuva joka suhteessa. Samalla se on hirviöelokuva, joka asettaa täysin uuden vertailutason kaikille tulevaisuuden hirviöelokuville.

Vuoteen 1933 sijoittuvassa tarinassa tuottajaohjaaja Carl Denhamin (mainio Jack Black) johtama kuvausryhmä lähtee filmaamaan seikkailuelokuvaa salaperäiselle Pääkallosaarelle. Saarelta löytyvä vihamielinen alkuasukasyhteisö kaappaa elokuvan naistähden, Ann Darrow’n (Naomi Watts), ja aikoo uhrata tämän viidakkoportin takana asuvalle pedolle. Anniin rakastunut käsikirjoittaja Jack Driscoll (Adrien Brody) kokoaa kuitenkin pelastuspartion, joka lähtee etsimään kaunotarta syvältä saaren uumenista.

Jackson osoittaa kerronnallisen mestaruutensa jo alun kolmeminuuttisella, 1930-luvun lama-ajan New Yorkin täydellisesti sisäistävällä montaasijaksolla, joka luo kuvan tietystä ajasta, paikasta ja hengestä ihailtavan vaivattomasti. Tieto, että filmi on kuvattu kokonaan studiossa Uudessa Seelannissa, tekee illuusiosta entistä vaikuttavamman.

Tarinan keskeiset hahmot ovat täysipainoisia henkilöitä, joista jokainen on rakennettu huolella ja vaalien. Toisin kuin monissa hirviöelokuvissa, King Kongin henkilögalleria on kolmiulotteinen ja välitöntä samastumista synnyttävä, viimeistä osanottajaa myöten valloittava kokonaisuus, jonka tulkitsijoina lähes kaikki näyttelijät osuvat nappiin.

Ohjaukseltaan ja erikoistehosteiltaan King Kong on alansa suurinta taidetta. Jackson on tämän päivän lahjakkain tehosteohjaaja, jonka käsittelyssä cgi-luomukset muuntuvat luonnolliseksi osaksi tarinaa ja sen luonnetta, osaksi sen sydäntä ja rytmiä. Jacksonilla on kyky nähdä ohi erikoistehosteiden pinnan, läpi niiden tarjoamien mahdollisuuksien hermokeskukseen ja käsitellä niitä kuin mestarimaalari sivellintään. Peter Jackson on tietokoneajan elokuvallinen Rembrandt ja King Kong hänen suurin saavutuksensa.

King Kong on suurenmoinen hirviöseikkailu ja fantasiaspektaakkeli, mutta myös kuvaus ihanteiden murtumisesta, jolla on genrelle epäominaisen syvällinen psykologiantaju. Henkisesti syövyttävä prosessi, jonka kohteeksi aluksi idealistinen mutta vastoinkäymisten kautta rahanahneeksi ryökäleeksi taantuva Carl Denham ajautuu, on eräs elokuvan kiehtovimmista ulottuvuuksista. Samoin Ann Darrow’n ja Jack Driscollin välinen rakkaussuhde maalataan esiin hurmaavan aidonoloisesti ja ilman ylilyöntejä.

Ennen kaikkea Jacksonin King Kong on jotain, mihin hyvin harva lajinsa tekele on koskaan yltänyt: sielukas hirviöelokuva. Sitä ei ole edes alkuperäinen klassikko, jossa Kong jää vain räyhääväksi pedoksi ja tämän suhde Fay Wrayn tulkitsemaan alkuperäiseen kaunottareen pelkästään pintatasolle. Jacksonin elokuvassa Naomi Wattsin ja Kongin yhteiset hetket ovat suunnattoman kauniita ja koskettavia, todellisia myötätuntoisen kaunottaren ja väärinymmärretyn hirviön taianomaisia minuutteja, joiden traaginen päätös avaa kyynelkanavat vaivatta.

★★★★★

Tuomas Riskala

King Kong esitetään Kutosella lauantaina 01.07.2017 klo 21.00.

Lisää luettavaa