Tänään tv:ssä: Tämän piti jäädä Sylvester Stallonen viimeiseksi toimintaelokuvaksi – Valmistui yli 20 vuotta sitten

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Daylight – Paniikki tunnelissa

21.2.2018 05:05

Ohjaaja Rob Cohenin (Hurjapäät, xXx) elokuvassa Sylvester Stallone taistelee aikaa vastaan, pelastaakseen loukkuun jääneet matkustajat sortuneesta tunnelista 30 metriä Hudson-joen alapuolella.

New Yorkin tunnelissa tapahtuu räjähdys, joka tuhoaa sisäänkäynnit. Eloonjääneitä uhkaavat myrkylliset kaasut, tulipalot ja uudet sortumat. Heidän ainoa toivonsa on Stallonen esittämä entinen pelastuspalvelun päällikkö Kit Latura. Kun seinät murtuvat ja tunneli täyttyy vedellä, Latura pelastaa oman henkensä kaupalla henkiinjääneet ja ehkäisee samalla onnettomuuden muuttumisen täydelliseksi katastrofiksi.

Stallonen lisäksi elokuvassa näyttelevät Amy Brenneman, Viggo Mortensen sekä Stallonen nuorena kuollut poika Sage Stallone (1976–2012)

Daylight ilmestyi vuonna 1996, jolloin Stallone oli 50-vuotias. Hän kertoi sen jäävän hänen viimeiseksi toimintaelokuvakseen. Toisin kävi, sillä Stallone on nähty toimintatähtenä näihin päiviin asti muun muassa Rambo-jatko-osassa (2008) ja Expendables-elokuvasarjassa (2010, 2012, 2014).

Daylight esitetään TV5-kanavalla keskiviikkona 21.02.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa