Tänään tv:ssä: Tätä komediaa odotettiin pitkään, mutta se kannatti – ”Yllättävän toimiva jatko-osa”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Johnny English – Uudestisyntynyt.

Vuonna 2003 ilmestynyt agenttiparodia Johnny English oli kassamenestys, mutta jatko-osaa saatiin odottaa pitkään.

Aiheen kypsyttely kannatti, sillä Johnny English – Uudestisyntynyt on yllättävän toimiva jatko-osa. Rowan Atkinsonin esittämä James Bondia muistuttava hupaisa brittiagentti seikkailee ykkösosaa hauskemmin ja viihdyttävämmin.

English muistuttaa väistämättä myös Atkinsonin toista komediahahmoa Mr. Beania mutta on inhimillisempi ja monitasoisempi ja näin ollen myös sopivampi pitkän elokuvan sankariksi. Atkinsonin fyysiset koomikon taidot, kekseliäs käsikirjoitus ja James Bond -tason tuotantoarvot muodostavat viihdyttävän kokonaisuuden.

Atkinsonin lisäksi elokuvassa näyttelevä Daniel Kaluuya, Dominic West, Gillian Anderson, Richard Schiff ja Rosamund Pike.

Johnny English – Uudestisyntynyt
nähdään TV5-kanavalla tiistaina 10.10.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.