Tänään tv:ssä: Toimintaelokuvan jatko-osa floppasi – Onko tämä vain seksististä roskaa, jossa kuolataan strippaavan Jessica Alban perään?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Sin City: A Dame to Kill For.

14.2.2018 05:05

Kun Frank Millerin sarjakuvaan perustuva ensimmäinen Sin City ilmestyi vuonna 2005, se oli suuri tapaus. Robert Rodriguez yhdisti tietokoneilla luotuja lavasteita ja oikeita näyttelijöitä uraauurtavalla tavalla. Paitsi että Sin City oli edelläkävijä teknisesti, se oli myös tyylikäs ja omaperäinen sarjakuvafilmatisointi.

Sin Citylle luvattiin jatkoa melko pian, mutta erinäisten viivästysten takia seuraavaa elokuvaa saatiin odottaa lähes kymmenen vuotta.

Onneksi Sin City: A Dame to Kill For -elokuvassa on mukana alkuperäiset tekijät. Tapansa mukaan Rodriguez ei pelkästään toimi ohjaajana, vaan hän on myös kuvannut ja leikannut elokuvan sekä säveltänyt osan musiikista. Miller on jälleen mukana toisena ohjaajana.

Tekijöiden lisäksi myös suuri osa alkuperäisen Sin City näyttelijöistä on palannut rooleihinsa. Mickey Rourke on järkälemäinen tappaja Marv. Jessica Alban esittämä strippari Nancy on saanut isomman roolin. Bruce Willisin kasvot saanut Hartigan taas lähinnä kummittelee taustalla, mutta hän on läsnä monissa kohtauksissa. Yksityisetsivä Dwight McCarthyn esittäjä on vaihtunut Clive Owenista Josh Broliniin. Uutena elokuvahahmona nähdään Joseph Gordon-Levittin esittämä uhkapeluri Johnny.

Ensimmäisen elokuvan tapaan A Dame to Kill For on rakenteeltaan episodimainen ja pohjautuu useihin Millerin tarinoihin. Suuri osa perustuu samannimiseen sarjakuvakirjaan, mutta mukana on myös kaksi aivan uutta tarinaa, jotka Miller kirjoitti elokuvaa varten.

Millerin luoma Sin City on syntinen ja väkivaltainen paikka, jossa asuu kovaotteisia miehiä, seksikkäisiin vaatteisiin pukeutuvia naisia ja korruptoituneita virkamiehiä. Olisi helppo todeta, että Sin City: A Dame To Kill For on pelkkää seksististä roskaa, jota monet katsotaan vain strippaavan Jessica Alban takia, mutta ehkä asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen. Vaikka kaikki elokuvan naiset pukeutuvatkin kuin prostituoidut, he eivät ole mitään aivottomia bimboja, vaan aivan yhtä ristiriitaisia ja väkivaltaisia tyyppejä kuin tarinoiden miehetkin.

Ensimmäinen Sin City oli taloudellinen menestys ja sai hyvät arvostelut, mutta kakkososalle kävi teatterikierroksella huonosti. A Dame to Kill For oli yksi vuoden 2014 pahimpia floppeja lippukassoilla, ja arvostelutkin olivat ristiriitaisia. Elokuvien välissä oli ehkä liian pitkä aika tai sitten visuaalisen ilmeen uutuudenviehätys on kadonnut. Suurin syy huonolle menestykselle taitaa kuitenkin olla se, että A Dame to Kill For ei ole yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Siinä on samoja elementtejä, jotka toimivat hienosti, mutta kun ensimmäisessä osassa teki mieli huutaa ”vau”, nyt tekee mieli vilkaista kelloa. Rodriguez ja Miller eivät ole saaneet tarinaan samanlaista imua kuin viime kerralla.

Näyttelijävalinnoissa ei ole mitään vikaa. Karismaattinen Josh Brolin on juuri oikea näyttelijä Millerin maailmaan. Joseph Gordon-Levitt tuntuu ehkä ensin liian poikamaiselta kaikkien karskien tyyppien joukkoon, mutta hän tekee vakuuttavan roolin uhmakkaana pokerinpelaajana.

Sin City: A Dame to Kill For esitetään Subilla keskiviikkona 14.02.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia