Tänään tv:ssä: Toimintatähti tekee sitä mitä parhaiten osaa – Pätevää jännitysviihdettä tarjolla

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Parker.

20.5.2019 06:30

Taylor Hackford (Upseeri ja herrasmies, Ray) on osaava ohjaaja. Donald E. Westlake on hieno rikoskirjailija, jonka tuotannosta on tehty useita onnistuneita elokuvia (Point Blank, Payback). Jason Statham on hyvä toimintatähti.

Kun nämä kolme yhdistetään, ei kuitenkaan synny mitään mullistavaa, mutta kohtuullisen toimiva jännäri kuitenkin.

Stathamin esittämä nimihenkilö on eräänlainen kovaotteinen Robin Hood. Hän on varas, joka ei varasta köyhiltä eikä vahingoita viattomia. Parkerin kollegat pettävät hänet maatalousnäyttelyn ryöstön jälkeen ja jättävät kylmästi kuolemaan, minkä jälkeen alkaa Floridaan suuntautuva väkivaltainen kostoretki. Apuriksi Parker saa Jennifer Lopezin esittämän kiinteistövälittäjän.

Statham ei taida osata näytellä kuin yhdentyyppistä tiukkailmeistä roolia, mutta toisaalta sellaiseen hän on kuin syntynyt. Toimintakohtaukset ovat räjähtävän väkivaltaisia ja tehokkaasti koreografioituja, eikä tekisi mieli olla petturikonnan housuissa, kun Statham tulee nyrkit ojossa yllätysvierailulle. Statham on epäuskottava vain kun hän pistää cowboyhatun päähänsä ja esittää teksasilaista liikemiestä.

Parker esitetään TV2-kanavalla maanantaina 20.05.2019 klo 21.30. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa