Tänään tv:ssä: Tom Cruisen ehkä erikoisin rooli – painajaismainen mutta todella omituinen jännäri

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Vanilla Sky.

11.2.2018 07:57

Tom Cruise on tällä kertaa David Aames, luonteenpiirteiltään suorastaan ärsyttävä upporikas nuori lehtikustantaja, jonka elämässä kaikki on pintaa. Satunnainen seksi tyttöystävä Julien (Cameron Diaz) kanssa on niinkin kepeää ettei mies edes huomaa naisen olevan hyvinkin vakavissaan. Jotta tästä saadaan tarina aikaan, on kaiken tietysti muututtava radikaalisti. Rikkaan ja omahyväisen on saatava opetus. David iskee silmänsä parhaan kaverinsa naistuttavaan Sofiaan (Penélope Cruz). Ensimmäistä kertaa hän alkaa osoittaa inhimillisyyden oireita ihastumalla ja rakastumalla aivan oikeasti. Psykoottinen Julie ei kuitenkaan katso tätä hyvällä, vaan yrittää päinvastoin tappaa tämän ajamalla auton sillalta alas. Henki lähtee vain naiselta itseltään, mutta Davidin kauniit kasvot kuitenkin tuhoutuvat onnettomuudessa perusteellisesti.

Legioona erikoislääkäreitäkään ei kykene auttamaan Davidia: Cruise alkaa tässä kohtaa maskeissaan muistuttaa etäisesti Elefanttimiestä. Vaikka Sofialla olikin aitoja tunteita tätä kohtaan, hän alkaa selvästi nyt vilkuilla uudelleen alkuperäisen tuttavuutensa, Davidin kaverin Brianin (Jason Lee) suuntaan, jonka halaukseen hän sitten eräänä yönä hiipiikin harhautettuaan ensin toiveita vielä elätelleen Davidin toisaalle. Perin pohjin murtunut David viettää yönsä kadulla Sofian asunnon ulkopuolella, ja aamun koitettua kaikki tuntuu kääntyvän parempaan suuntaan. Synkintä yötä seuraa kirkas päivänkoitto, kun Davidin kiintymyksen liikuttama Sofia alkaa uudelleen osoittaa kiinnostusta tätä kohtaan, ja yhtäkkiä lääkäritkin keksivät parannuskeinot tämän kasvoille. Näiden positiivisten seikkojen kanssa samanaikaisesti Davidin elämään hiipii kuitenkin sarja yliluonnollisia ja karmiviakin piirteitä, jotka muuttavat sen vähitellen hallusinatoriseksi painajaiseksi. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Ohjaaja Cameron Crowe (Jerry Maguire) rakentelee elokuvan loppuun varsin komeita ja värikylläisiä kuvia, jotka nautittuna samanaikaisesti koko mysteerin mielipuolisen selityksen kanssa tekevät voimakkaan vaikutuksen. Kaiken kaikkiaan tuntuu kuitenkin, että Vanilla Sky on hieman liian nokkela ja omituinen suurelle yleisölle, vaikka vaikutelmaa yritetäänkin pehmentää lisäämällä tarinaan matkan varrella siihen melko huonosti sopivaa huumoria sekä runsaasti rentoa pop-musiikkia jonka vuorottelu painajaismaisten tilanteiden kanssa tuottaa hyvin omalaatuisia tuntemuksia.

Vanilla Sky esitetään FOX-kanavalla sunnuntaina 11.02.2018 klo 21.10. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa