Tänään tv:ssä: Vääristeleekö sotaelokuva historiaa? Lottien ja sotilaiden seksisuhteet aiheuttivat kohun

Tänään nähdään televisiossa kotimainen elokuva Sissit.

21.10.2016 05:00

Mikko Niskasen ohjaama sotaelokuva perustuu Paavo Rintalan romaaniin Sissiluutnantti.

Kaukopartiomiehistä kertova elokuva sijoittuu jatkosodan loppuhetkiin. Kehyskertomuksena on sodan jälkeen järjestetty illanvietto, jossa sodan kokeneet miehet muistelevat taisteluita ja niissä kaatuneita tovereitaan.

Rintalan romaani aiheutti ilmestymisaikanaan kohua, sillä monet kokivat loukkaavana tavan, jolla siinä kuvataan lottien ja sotilaiden sukupuolisuhteita. Lottien moraali asetettiin joidenkin mukaan kyseenalaiseksi, eivätkä isänmaalliset tahot sitä sallineet.

Sissit esitetään YLE TV1-kanavalla perjantaina 21.10.2016 klo 13.20.

Lisää luettavaa