Tänään tv:ssä: Vuoden 2013 yliluonnollinen toimintakomedia tehtiin isolla budjetilla – Floppasi pahasti, ei tullut Suomessa teattereihin lainkaan

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut yliluonnollinen toimintakomedia R.I.P.D. – Haamukytät.

25.8.2018 08:00

R.I.P.D. – Haamukytät oli ison budjetin tuotanto, josta tuli taloudellinen floppi. Se meni täysin penkin alle jenkkien lippuluukuilla, minkä takia se siirrettiin saman tien pois Suomen teatterijulkaisulistalta.

Saksalaisen Robert Schwentken (Flightplan, Red) ohjaama fantasiarymistely on kuin sekoitus elokuvia Ghostbusters – haamujengi (1984) ja MIB – Miehet mustissa (1997).

Tarina kertoo bostonilaisesta tähtipoliisista Nickistä (Ryan Reynolds), joka joutuu työparinsa (Kevin Bacon) murhaamaksi. Ennen sielunsa lopullista tuomiota, Nick rekrytoidaan sadaksi vuodeksi Haamukyttä-osastolle, jonka tehtävä on suojella eläviä ihmisiä pahoilta hengiltä. Uudeksi parikseen Nick saa 1800-luvulla eläneen seriffi Royn (Jeff Bridges).

R.I.P.D. esitetään TV5-kanavalla lauantaina 25.08.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa