Tänään tv:ssä: Vuoden 2015 tieteiselokuva on satojen miljoonien dollarien sekasotku ja Matrixin tekijöiden pahin pannukakku

IMDb-arvosana 5,3.

24.4.2021 06:30

Nouseva Jupiter on vuoden 2015 tieteiselokuva, jossa nuorelle Jupiterille (Mila Kunis) paljastuu, että hän on lukuisia planeettoja omistavan Abrasaxin suvun perillinen.

Jupiter käy taisteluun maapallon puolesta yhdessä entisen sotilaan, Cainen (Channing Tatum) kanssa.

Nouseva Jupiter on Matrix-elokuvilla maineeseen nousseiden Wachowskin sisarusten suurin pannukakku – ja he ovat sentään vastuussa vuoden 2008 Speed Racerista, kirjoitti Anton Vanha-Majamaa Episodin blu-ray-arviossa vuonna 2016.

”Ilmeisen pitkän ja vaikean tuotantovaiheen läpikäynyt elokuva on sekava, epälooginen, paikasta ja tunnelmasta toiseen sokeasti loikkiva satojen miljoonien sekasotku”, arviossa sanottiin.

Eikä siinä vielä kaikki:

”On saavutus saada puitteiltaan näin massiivinen elokuva tuntumaan niin painottomalta. Jokainen toimintakohtaus on täysin yksiulotteinen, kuin teknisesti huippuunsa hiottu mutta sieluton teknologiademo.”

Välillä ollaan vähän Terry Gilliamista muistuttavissa lavasteissa, ja ohjaaja tekeekin elokuvassa pienen cameoroolin.

Nouseva Jupiter esitetään Nelosella kahteen otteeseen:

  • La 24.04.2021 klo 22.05
  • Pe 30.04.2021 klo 22.50

Katso traileri alta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia