Tänään tv:ssä: West Wing -kirjoittajan elokuva sijoittuu Valkoiseen taloon

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1995 valmistunut Amerikan presidentti.

5.12.2017 06:27

Rob Reinerin (Stand By Me, Spinal Tap) ohjaama romanttinen draamakomedia kertoo leskeksi jääneestä Yhdysvaltain presidentistä (Michael Douglas), joka uutta rikoslakia valmistellessaan rakastuu vastikään Washingtoniin muuttaneeseen ympäristölobbariin (Annette Bening). Presidentin vastustajat käyttävät uutta suhdetta lyömaseena.

Elokuvan käsikirjoittanut Aaron Sorkin tunnetaan muutama vuosi myöhemmin alkaneesta samaan aihepiirin sijoittuvasta West Wing -sarjasta.

Douglasin ja Beningin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Martin Sheen ja Michael J. Fox.

Amerikan presidentti esitetään TV5-kanavalla tiistaina 05.12.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa