Tänään tv:ssä: Yksi 90-luvun parhaista romanttisista elokuvista

22.9.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1994 valmistunut Neljät häät ja yhdet hautajaiset.

Sympaattinen brittikomedia kertoo nuoresta miehestä, joka tapaa ystäväpiirinsä yhä uudelleen hääjuhlissa kykenemättä valitsemaan oikeaa paria itselleen. Reilun parinkymmenen vuoden takainen komedia on alansa moderni klassikko, joka teki Hugh Grantista oikean elokuvatähden ja nosti aiemmin lähinnä televisiolle (Ei yhdeksän uutiset, Musta kyy, Mr. Bean) kirjoittaneen komedianikkari Richard Curtisin elokuva-alalle (sittemmin mm. Notting Hill, Rakkautta vain, Oli aikakin).

Grant on Charles, sitkeästi sinkkuna pysytellyt lontoolaismies joka kutsutaan aina muiden häihin mutta jonka omat eivät näy edes kaukaisessa horisontissa. Asiat lähtevät kuitenkin vierimään odottamattomaan suuntaan, kun Charles tapaa eräissä häissä amerikkalaisen Carrien (Andie MacDowell). Tämä on vapaamielinen nainen, ja kohtaaminen johtaa Charlesille tyypilliseen pikasuhteeseen, mutta tällä kertaa hän olisi halukas enempäänkin. Carrie sen sijaan on menossa naimisiin kokonaan toisen miehen kanssa.

Neljät häät ja yhdet hautajaiset on hattaramaisen maineensa veroinen synkimmänkin päivän piristäjä, yksi 90-luvun parhaista romanttisista elokuvista. Wet Wet Wetin tunnuskappale Love is All Around on kehittynyt samanlaiseksi klassikoksi kuin itse elokuvakin.

Neljät häät ja yhdet hautajaiset nähdään Liv-kanavalla tiistaina 22.09.2015 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa