Tänään tv:ssä: Yksi kovimpia jatko-osia, mitä on ikinä tehty – tieteisräiskintä hakkaa jopa alkuperäisen klassikon

IMDb-arvosana 8,4.

21.6.2023 05:00

Televisiosta tulee tänään Alien-elokuvasarjan hektisin osa Aliens – Paluu (1986).

Alien – Kahdeksas matkustaja -elokuvaa (1979) seurannut jatko-osa on yksi historian parhaista jatko-osista ja samalla tieteisräiskintöjen ylhäistä kärkeä.

James Cameronin käsissä jatko-osasta tuli toiminnallisempi ja vähemmän kauhuelementtejä painottava avaruusseikkailu, jossa ohjaajan asefetisismi näkyy selkeästi.

Ripley (Sigourney Weaver) palaa takaisin alienien planeetalle avaruuden merijalkaväkiosaston kanssa tekemään olioista selvää.

Ripleyn varoituksista huolimatta sotilaat ottavat alieneiden haasteen koppavina vastaan.

Virhe!

Kun luodit hupenevat alienlauman hönkiessä päälle, erikoisjoukoillekin valkenee, millainen vastus on tällä kertaa kyseessä… no, on elokuvassa välillä vähän draamaakin.

Elokuva toimii mainiosti, vaikka ensimmäinen Alien olisikin näkemättä.

Aliens#– Paluu on esitetään Subilla keskiviikkona 21.06.2023 klo 21.00. Elokuva kuuluu myös Disney Plussan valikoimaan.

Katso traileri alta.

YouTube video