All the Money in the World

Tositapahtumiin perustuva kidnappausdraama palauttaa uskon Ridley Scottin ohjaajankykyihin. Toinen veteraani Christopher Plummer tekee Oscar-tasoisen roolisuorituksen miljardööri J. Paul Gettynä.

10.1.2018 14:51
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 12.01.2018

Elokuvan nimi viittaa öljybisneksessä jättiomaisuuden keränneeseen John Paul Gettyyn (1892–1976). Miljardööri oli elokuvan mukaan järjettömän pihi mies, joka asennutti vieraita varten kotiinsa kolikkopuhelimen ja vältti hotellin pesulalaskut pesemällä vaatteensa käsin.

All the Money in the World kertoo kidnappausdraamasta, jonka osalliseksi Getty joutui vuonna 1973. Gettyn tuolloin 16-vuotias pojanpoika John Paul Getty III kidnapattiin Roomassa, ja lunnaiksi vaadittiin 17 miljoonaa dollaria.

Kidnappaajat osoittavat lunnasvaatimuksen pojan äidille, joka kuitenkin oli monimutkaisten perhekuvioiden ja avioeron jälkeen varaton. On mentävä isoisä Gettyn puheille, mutta tämä ei suostu maksamaan penniäkään. Getty on sitä mieltä, että koska hänellä on neljätoista lastenlasta, vaatimuksiin myöntyminen saisi aikaan vain lisää kidnappauksia. Sen sijaan Getty värvää CIA:ssa aiemmin toimineen työntekijänsä Fletcher Harrisin selvittämään tapausta.

Asetelmasta syntyy kiinnostava tositapahtumiin pohjautuva kidnappausdraama. Ja kun ohjaajana on näyttävästä visuaalisesta tyylistään tunnettu Ridley Scott, niin elokuva myös näyttää tyrmäävän hyvältä, ja 1970-luvun ajankuva on rakennettu huolella.

Scott on tuottelias ja hämmästyttävän nopea ohjaaja, mistä kertoo se, että suuri osa elokuvan kohtauksista päädyttiin kuvaamaan uudelleen, kun ensi-iltaan oli vain kuukauden verran aikaa. Gettyn rooliin alun perin pestatun Kevin Spaceyn kohtaukset poistettiin ahdistelukohun takia, ja Scott kuvasi ne uudestaan Christopher Plummerin kanssa. Minkäänlainen hätäily ei kuitenkaan näy valkokankaalla. Plummer vastaa haasteeseen tekemällä Oscar-tasoisen suorituksen, ja hän on elokuvan kantava voima. Myös Michelle Williams antaa kaikkensa surun murtamana äitinä. Entistä CIA-agenttia esittävä Mark Wahlberg ei ole näyttelijänä samaa tasoa, mutta hän sopii rooliinsa hyvin.

Scottin edellinen elokuva Alien: Covenant tuotti pettymyksen, mutta All the Money in the World osoittaa, että marraskuussa 80 vuotta täyttäneellä veteraaniohjaajalla on sittenkin kyvyt vielä tallella.

Jussi Huhtala

All the Money in the World -elokuvan traileri

Lisää luettavaa