Liam Neeson kehuu Laura Birniä: ”Edessä mahtava tulevaisuus”

24.9.2014 09:07

Liam Neeson on noussut Hollywoodin ykköskaartiin toimintaelokuvissa. Taken-elokuvat, Non-Stop ja Unknown ovat todistaneet miehen hallitsevan lajityypin hyvin ja saavan ihmiset katsomaan elokuvia paremmin kuin kukaan olisi uskonut.

Teksti: Semira Ben-Amor

Monien mielestä jopa yllättävä action-tähti ei uudessa Tanssi haudoilla -jännärissäkään jätä epäselväksi, onnistuiko rooli vai ei. Hänen jäätävän tyylikäs tapansa ottaa rooli haltuun ei jää huomaamatta. Neeson olikin ykkösvalinta rooliin alusta asti.

Neesonin astuessa haastatteluhuoneeseen kaikki hiljenevät. Hänen karismansa on omaa luokkaansa. Katse on tuima, eikä tulisi mieleenkään esittää vääräntyyppisiä kysymyksiä. Kaiken lisäksi huhu kertoo, ettei hän olisi ollut roolista aluksi kovin innoissaan.

– Se on totta. Kun minulle tarjottiin roolia, ajattelin tässä olevan taas yksi action-elokuva, johon halutaan vakava pääroolin esittäjä. Kun sitten keskustelin ohjaaja Scott Frankin kanssa asiasta, mieleni muuttui. Hän kertoi minulle, että kohtausten annetaan hengittää ja tummanpuhuva, jopa noir-tyylinen kerronta, vie elokuvaa eteenpäin. Se on näyttelijälle hienoa kuultavaa. Monet elokuvista leikataan liian nopeaksi, eikä tarinalle tai hahmoille anneta tarpeeksi tilaa, Neeson kertoo.

Neeson on tavallaan yksinäinen soturi, omanlaisensa erakko, joka ei tingi mielipiteistään. Se on kunnioitettavaa.

– Pidän rooleista, jotka ovat tummia, ja olen tehnyt valintoja roolien suhteen tietyllä tavalla. En halua tehdä rooleja, joita en allekirjoita. Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin valita käsikirjoitukset, joista olen kiinnostunut. Usein pääsen myös vaikuttamaan roolihahmoni kehitykseen. Hollywood on muuttunut vuosien saatossa todella paljon. Monet elokuvat menevät markkinointi edellä, ja se vaikuttaa koko elokuvateollisuuteen. Elokuvan ei tarvitse olla kummoinen, jos markkinointi on tehty oikein. Huonot elokuvat saattavat menestyä paremmin kuin koskaan aiemmin, Neeson pohtii.

Suomalaisittain tärkein osa elokuvaa on Leila Alvarezia esittävä Laura Birn, josta saamme olla ylpeitä. Hän on tehnyt koko elokuvan tekijäkaartiin suuren vaikutuksen.

– On harmi, etten ehtinyt tutustua Lauraan. Minun kohtaukseni kuvattiin pääasiassa iltaisin ja öisin, kun taas hänen kohtauksensa kuvattiin päiväsaikaan. Hänen suorituksensa on loistava, ja hänellä on varmasti mahtava tulevaisuus edessään, Neeson kertoo hymyillen.

Ohjaaja Scott Frank jatkaa Lauran hehkutusta samaan tyyliin.

– Lauran rooli nivoo koko elokuvan yhteen. Harva sivuosa missään elokuvassa on niin suuressa roolissa kuin tässä. Vaikka hän ei sano sanaakaan, pelko, kauhu ja ahdistus peilautuu hänen kauttaan täydellisesti. Lauran ilmeet, kehon kieli ja taidot vievät elokuvaa eteenpäin ja kuvaavat tapahtumien kauheutta parhaiten läpi filmin. En miettinyt hetkeäkään tehdä koko elokuvan pääintroa, joka perustuu Lauraan. Rooliin ei olisi voinut löytyä täydellisempää naista kuin hän. Hän on äärimmäisen lahjakas ja mieluusti käytän häntä myös tulevaisuudessa elokuvissani.

Birn itse on tästä hehkutuksesta kiitollinen ja miltei hämillään.

– On aivan ihanaa kuulla tuollaisia kommentteja. Olin paikalla vain murto-osan verrattuna pääosien esittäjiin, ja silti minut otettiin lämpimästi vastaan sekä heti osaksi tiimiä. Tässä tuotannossa työskenteleminen oli upea kokemus. Tällaisten ammattilaisten kanssa työskentely on hienoa ja sitä osaa arvostaa, Laura sanoo vaatimattomasti.

Tanssi haudoilla nyt elokuvateattereissa. Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 9/2014.

Lisää luettavaa