Tänään 19. joulukuuta on kulunut tasan 20 vuotta siitä, kun fantasiaseikkailu Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit sai ensi-iltansa myös täällä Suomessa. Tuskin kukaan osasi vielä tuolloin loppuvuodesta 2001 kuvitella kuinka toden teolla suureksi ja vaikutusvaltaiseksi osaksi populaarikulttuuria tämä kyseinen tarina lopulta kasvaisikaan.
Brittiläisen kirjailija J. R. R. Tolkienin saman nimisiin teoksiin pohjaava elokuvatrilogia sai nopeasti valloitettua niin tavallisten katsojien kuin kriitikkojenkin sydämet. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu kahmivat itselleen huimat 17 kappaletta Oscar-pystejä, Sormuksen ritareille näitä myönnettiin neljä. Niitä pidetään edelleenkin genrensä kiistattomina merkkipaaluina eivätkä ne ole menettäneet hohtoaan vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkään.
Alkuperäiskirjoista ja elokuvatrilogiasta tuttuun Keski-Maahan on päästy sukeltamaan uudestaan myös kymmenisen vuotta sitten, kun Hobitti-trilogia ilmestyi elokuva-teattereihin. Peter Jackson vastasi tämänkin kolmiosaisen tarinan ohjauksesta, mutta se ei ole laajemman yleisön keskuudessa kuitenkaan onnistunut nousemaan aivan edeltäjiensä suosion tasolle. Vaikka upean mahtipontisesta seikkailusta siinäkin on ehdottomasti kyse. Jännittävää on nähdä kuinka ensi vuoden syyskuussa Amazon Prime -suoratoistopalvelussa ensi-iltansa saava LotR-televisiosarja tulee pärjäämään.
Sen lisäksi, että syntymäpäiväsankarielokuvasarjaa on laajennettu näiden canonisten audiovisuaalisten teosten kautta, Taru sormusten herrasta -viittauksia esiintyy jatkuvasti pitkin poikin myös muita populaarikulttuurin tuotoksia. Tämä puhuu vahvasti sen puolesta, että kyseistä tarinaa pidetään tänä päivänäkin enemmän ja vähemmän yleissivistyksenä sekä huomionarvoisena teoskokonaisuutena.
Kurkistetaanpa siis tämän erityisen juhlapäivän kunniaksi muutamiin tapauksiin, joissa Tolkienin maailma ja hahmot tekevät tavalla tai toisella esiintymisen suosituissa televisiosarjoissa.
1. The Falcon and the Winter Soldier
Maaliskuussa Disney Plussassa käynnistynyt toinen MCU-sarja The Falcon and the Winter Soldier mainitsee Tolkienin maailmasta tutun velho Gandalfin. Myös Hobitti-kirja otetaan osaksi päähenkilöiden Bucky Barnesin (Sebastian Stan) ja Sam Wilsonin (Anthony Mackie) välistä keskustelua.
2. Rillit huurussa
Suositun komediasarjan Rillit huurussa ensimmäisellä kaudella Leonard (Johnny Galecki) pukeutuu hobitiksi Pennyn (Kaley Cuoco) Halloween-juhliin. Jakson nimessä on siinäkin viittaus Tolkieniin: ”The Middle-Earth Paradigm”.
3. The Simpsons
The Simpsons on tarttunut Keski-Maa-materiaaliin myös. Taru sormusten herraa ja Hobittia yhdistelevä couch gag -osio näyttää kuinka Simpsonin perhe matkaa Konnusta Springfieldiin.
4. DC’s Legends of Tomorrow
Arrowverseen kuuluvassa Legends of Tomorrow -sarjassa aikamatkustava sankaritiimi tarvitsee tehtävänsä suorittamiseen apua itse herra Tolkienilta (Jack Turner). Jakso on osa sarjan kakkostuotantokautta.
5. Frendit
Frendeissä mainitaan Gandalf-velho siinäkin. Chandler (Matthew Perry) ja Ross (David Schwimmer) ovat innoissaan ystävänsä ”juhlavelho Gandalfin” saapumisesta kaupunkiin ja joutuvat avaamaan referenssiä Joeylle (Matt LeBlanc).
6. Supernatural
Supernatural on ehtinyt viitata ennätyksellisen 15 vuoden pyörimisaikansa puitteissa Tolkienin teoksiin useampaankin otteeseen. Viidennellä tuotantokaudella Winchesterin veljekset (Jared Padalecki, Jensen Ackles) joutuvat keräämään Neljän hevosmiehen voimasormuksia. Loogisesti seuraava askel olisi käydä heittämässä ne Tuomiovuoren tuliseen syöveriin.
Kahdeksannen kauden loppupuolella veljekset keskustelevat edessä olevasta koitoksestaan TSH-referenssin avustuksella. Dean viittaa Samvise Gamgiin termillä ”Rudy hobbit”, koska näyttelijä Sean Astin esittää sekä Samvisea että Rudy-elokuvan nimikkohahmoa.
Charlie Bradbury (Felicia Day) lukee myös Hobitti-kirjaa sairaalassa olevalle äidilleen kahdeksannella tuotantokaudella.
—
Taru sormusten herrasta on siis esillä monessa muodossa lukuisissa eri populaarikulttuurin tuotoksissa. Vielä 20 vuoden jälkeenkin siihen törmää kerta toisensa jälkeen eikä näytä kovin todennäköiseltä, että se olisi katoamassa mihinkään vielä pitkään aikaan. Itse asiassa Sormuksen ritarit sai juuri kunnian päätyä Yhdysvaltain kongressin kirjaston elokuvarekisteriin säilytettäväksi tulevia sukupolvia varten. Aikamoisen mahtava pyöreiden päivien lahja elokuvalle tässä kunniassa.
Kuten Gandalf viisaasti toteaa: ”Voimme päättää kuinka käytämme ajan, joka meille on annettu.” Joten olisiko kenties jälleen aika aloittaa eeppinen Taru sormusten herrasta -elokuvamaraton?