The Beatles on kiistatta musiikkimaailman legendaarisimpia yhtyeitä. Fanit ovat kuitenkin pitkään odottaneet kunnollista dokumenttielokuvaa. Odotus on päättynyt, sillä Oscar-palkittu Ron Howard on koonnut vanhoista arkistomateriaaleista ja tuoreista haastatteluista dokumentin The Beatles: Eight Days a Week – The Touring Years.
Kiinnostavaa dokumentissa ovat mm. ennennäkemättömät konserttitaltioinnit. Massahysterian aiheuttanut The Beatles jätti jälkeensä melko vähän keikkataltiointeja.
Elokuvassa nähdään myös tuoreita muisteloita Paul McCartneylta ja Ringo Starrilta. Arkistojen avaamisen puolesta myös menehtyneet jäsenet pääsevät ääneen. Mikäli elokuva on samaa kaliiperiä viiden vuoden takaisen Martin Scorsese -ohjauksen George Harrison: Living in the Material World kanssa, voi olla hyvin innoissaan ja hakea popcornit valmiiksi. Alta nähtävä traileri ainakin lupaa hyvää.