Terroristit valtasivat Valkoisen talon, mutta luolamiehet valtasivat lippukassat

24.3.2013 18:50

Esihistoriallisesta perheestä kertova animaatio Croodit (The Croods) oli Pohjois-Amerikan katsotuin elokuva viikonloppuna. DreamWorks-tuotanto keräsi ensi-iltaviikonloppunaan muhkeat 44,7 miljoonaa dollaria.

Listan kakkoseksi sijoittui jännityselokuva Olympos on valloitettu (Olympus Has Fallen), jossa pohjoiskorealaiset terroristit valtaavat Valkoisen talon. Jännäri teki ensi-iltaviikonloppunaan vahvan tuloksen ja myi lippuja arviolta 30,5 miljoonan dollarin edestä. Pääosassa näyttelevät Yhdysvaltain presidenttiä esittävä Aaron Eckhart sekä Morgan Freeman ja Angela Bassett.

Croodit tulee Suomessa ensi-iltaan ensi perjantaina. Olympos on valloitettu nähdään meillä 19. huhtikuuta alkaen.

Lähde: Yahoo!

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa