The Batman -elokuvan spinoff-sarja Gotham PD sai uuden tekijän

DC:ssä vaihdellaan taas palikoita.

Gotham PD:n tuotanto se alkaa mainiosti, sillä sarjan vetäjä Terence Winter joutui poistumaan sen teosta marraskuussa ”taiteellisten erimielisyyksien vuoksi”. Winterin näkemys sarjan sisällöstä ei kohdannut The Batman -ohjaaja Matt Reevesin kanssa.

Uudeksi vetäjäksi on pestattu Joe Barton. Barton toimii sarjan päätuottajana ja johtaa koko projektia.

Bartonin aikaisempiin tuotantoihin kuuluu muun muassa kahdeksanosaisen Giri/Haji-nimisen rikostrillerin tekeminen. Hän on käsikirjoittanut myös tulevan The Ritual and Invasion -nimisen scifi-trillerin, jonka pääosissa ovat Riz Ahmed ja Octavia Spencer.

Reevesin tulevaan The Batman -elokuvaan linkittyvä DC-sarja on tällä hetkellä esituotannossa. Sarja saa ensi-iltansa HBO Maxissa.

Lähde: IGN

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut