The Last of Us -sarjan Joelina olisi saattanut olla myös tämä mies

Kiinnostava rooli.

25.6.2023 09:30

HBO Maxin (Max) tv-sarjaversiointia selviytymispeli The Last of Usista on kehuttu vuolaasti, myös näyttelijävalintojensa puolesta. Bella Ramsey ja Pedro Pascal jatkavat Ellien ja Joelin rooleissa edelleen sarjan toisella tuotantokaudella, mutta seikka olisi voinut olla myös toisin.

Sarjan luoja Craig Mazin on peljastanut, että Pedro Pascalin sijasta Joelin rooliin oli ehdolla myös muita näyttelijöitä, joista ainakin yksi toinen olisi kysyttyydestään huolimatta kiinnostunut heittäytymään Joel Milleriksi. Kyseessä on mm. True Detective -sarjassa nähty Matthew McConaughey, eli Pascalia silloiselta statukseltaan jopa merkittävämpi tähti.

Mazinin mukaan McConaugheyn kanssa jopa neuvoteltiin osasta, sillä vaikka Pascal oli korkealla sarjan tekijöiden toivelistalla, hänen palkkaamiselleen oli este.

– Juttelin Matthew’n kanssa. Pedro oli listallamme ihan alusta asti, mutta meille sanottiin, ettei hän ole vapaana ja niinpä räpiköimme [roolituksessa]. Matthew on loistava näyttelijä. Olen varma, että siitä olisi tullut mahtavaa [hänen kanssaan], mutta se olisi ollut erilaista, Mazin summaa.

Hän lisää, että pitää sarjasta nykyisellä roolituksella. McConaugheyn kaliiperia oleva tähti olisi saattanut viedä The Last of Usin suuntaan, jossa yleisö olisi kokenut seuraavansa Joel Millerin sijasta McConaugheyta keskellä dystopiaa.

 

Lähde: SlashFilm

Lisää luettavaa