The Suicide Squadista tuttu Peacemaker saapuu HBO Maxille omassa sarjassaan – katso ensimmäinen videoklippi

Rauhaa, rakkautta ja siivekkäitä lemmikkejä.

James Gunnin kesällä julkaistu, DC:n sarjakuviin perustuva reboot-elokuva The Suicide Squad: Suicide Mission laajentaa tarinaansa nyt myös television puolelle. Gunnin kynäilemä ja ohjaama Peacemaker-spin-off-sarja seuraa John Cenan esittämää nimikkohahmoa The Suicide Squadin tapahtumien jälkimainingeissa.

Peacemaker on ensimmäinen DCEU-televisiosarja. Se koostuu kahdeksasta jaksosta ja Cenan lisäksi sen muissa rooleissa nähdään mm. Steve Agee, Danielle Brooks, Robert Patrick ja Jennifer Holland.

HBO Max Europe -virtuaalitapahtumassa julkistettiin aiemmin tänään, että sarja saapuu suoratoistopalveluun tammikuussa 2022. Samassa yhteydessä julkistettiin myös ensimmäinen videoklippi sarjasta – löydät sen jutun lopusta.

HBO Max saapuu Pohjoismaihin 26. lokakuuta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut