Kaikki tiet johtavat MCU:hun – Ms Marvel -tähti nähtiin miltei Spider-Manina Tom Hollandin tilalla

Ei kannata luovuttaa ensimmäisestä vastoinkäymisestä.

Marvelin uusimmassa suoratoistosarjassa, Ms Marvelissa, esiintyvä Matt Lintz on paljastanut olleensa aiemmin ehdolla myös supersankaristudion Spider-Maniksi.

Kyseinen seittisankarin rooli päätyi lopulta kuitenkin osumaan Tom Hollandin kohdalle. Hänen ja Lintzin lisäksi kolmantena finaalikandidaattina mukana oli myös Charlie Plummer (Looking for Alaska). Jos asiat olisivat menneet toisin, Lintz olisi ollut siis mukana MCU:ssa jo vuodesta 2016 lähtien; Hämähäkkimies nähtiin ensi kerran Captain America: Civil War -elokuvassa.

Lintz esittää Ms Marvelissa nimikkohahmon fiksua parasta ystävää, Bruno Carrellia. Rooli ei pidä sisällään supervoimia, mutta tähti oli kuitenkin ehdottoman valmis hyppäämään Marvelin kelkkaan saadessaan tällä kertaa hyviä uutisia MCU:sta.

”Kuvaukset alkoivat heti ja jouduin jättämään koulun kesken sen vuoksi.” Lintz on kuitenkin tyytyväinen päätökseensä tietäen, että pystyy palaamaan vielä opin tielle myöhemminkin.

Lintzillä ei ole jäänyt hämähäkkiasioita hampaan koloon Hollandin kanssa. Kaksikko pääsi tapaamaan ja keskustelemaan aivan kasvotusten jonkin aikaa sitten Ms Marvelin ja No Way Homen kuvausten ollessa käynnissä viereisillä tonteilla Atlantassa.

”Ihailen [Tomia] todella monella tapaa. — Hän on aivan mahtava persoona ja näyttelijä.”

Ennen Ms Marvel -rooliaan Lintz oli mukana The Walking Dead -zombiedraamassa. Molemmat sarjat löytyvät parhaillaan Disney Plussan katseluvalikoimasta.

Ms Marvel jatkuu vielä kahden jakson verran ja päättyy 13. heinäkuuta. Alla sarjan traileri.

YouTube video

Lähde: Insider

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut