MacGyver olisi saattanut olla McClane
Bruce Willis sanoi roolille kyllä, mutta sitä ennen sitä tarjottiin muun muassa Arnorld Schwarzeneggerille, Sylvester Stallonelle, Burt Reynoldsille ja Harrison Fordille. Tiettävästi roolia tarjottiin myös Ihmemies-sarjasta tutulle Richard Dean Andersonille, joka ei kiinnostunut roolista.
Alan Rickmanin ehdotuksella oli merkittävä vaikutus elokuvaan
Yhtä kaikkien aikojen muistettavinta pahista esittänyt edesmennyt Alan Rickman (Hans Gruber) jätti viestilapun elokuvan tuottajalle Joel Silverille ennen elokuvan kuvauksia.
– Mietin tässä… Jos pitäisin päälläni pukua enkä näitä terroristin tamineita, niin ehkä elokuvassa voisi olla kohtaus, jossa puhun amerikkalaisella aksentilla ja hän (McClane) luulee minua panttivangiksi, Rickman ehdotti viestissään.
Silver vastasi tähdelle: ”Helvetti soikoon, sinä pidät päälläsi mitä sinulle sanotaan.” Rickman yllättyi vastauksesta, mutta kun hän palasi Englannista elokuvan kuvauksiin, niin käsikirjoitusta oli muutettu juuri niin kuin hän oli pyytänyt. Rickman sanoi, että aina joskus kannattaa käyttää hyödykseen teatterikoulutusta, kun on tekemässä elokuvaa.
Bruce Willisin kuulo vaurioitui
Ohjaaja John McTiernan halusi aseiden olevan mahdollisimman realistisia. Tämä koitui Willisin kuulon kohtaloksi. Ampuessaan terroristia pöydän alta, hän sai pysyvän kuulovaurion.
Alan Rickman pelkäsi tulitusta
Rickman ei ollut tottunut äänekkäisiin efekteihin ja aseiden ääniin, joita kuvauksissa käytettiin. Kyseessähän oli tähden ensimmäinen rooli teatterin ulkopuolella.
Joka kerta kun Rickman laukaisi itse aseen, hän säpsähti. Ohjaaja McTiernan joutui editoimaan materiaalia tämän vuoksi jälkeenpäin, jonka vuoksi Rickmanin kasvot nähdään hänen laukaistaessa aseen vain harvoin.
Elokuva piti kuvata yöllä
Bruce Willis näytteli kuvausten aikaan edelleen Konnankoukkuja kahdelle -sarjassa, jonka vuoksi hänen päivänsä kuluivat sarjaa tehdessä. Die Hardia päästiin tämän vuoksi kuvaamaan vain öisin.
Lopun putoamiskohtaus oli aito
Gruberin tipahtaessa pilvenpiirtäjästä loppukohtauksessa, hänen kasvoiltaan näkyy aito kauhu. Aitous johtuu siitä, että hän tipahti oikeasti 12 metriä. Huhun mukaan hänet myös pudotettiin yllättäen, eikä silloin kun Rickman luuli.
Lähde: News.com.au