Tiistaina tv:ssä: Kannattiko? Katie Holmes jätti Yön ritari -roolin väliin tämän elokuvan takia

23.9.2014 00:01

Tiistaina nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut komedia Mad Money – Hulluna rahaa.

Elokuva kertoo kolmesta juonikkaasta naisesta, jotka päättävät turvata tulevaisuutensa huolellisesti suunnitellulla puhalluskeikalla. Keskuspankin siivoojaksi värväytyvä Bridget Cardigan (Diane Keaton) tajuaa tilaisuutensa koittaneen, kun hän pääsee jyvälle tuhottavaksi määrättyjen seteleiden kulkureiteistä. Hän lyöttäytyy yhteen setelisilppuria käyttävän Ninan (Queen Latifah) kanssa. Kolmanneksi pyöräksi värvätään näppärä nuori Jackie (Katie Holmes).

Internet Movie Database kertoo, että Katie Holmes jättäytyi pois Yön ritari -elokuvasta tämän elokuvan takia – kenties siksi, että roolista maksettiin hulluna rahaa. Voit tarkistaa tiistaina, kannattiko moinen uravalinta.

Hulluna rahaa nähdään Livillä tiistaina 23.09.2014 klo 21.00

(Episodi/JH)

 

Lisää luettavaa