Toimituksen suosikit: Elokuvateattereissa superviikonloppu

Viikonloppuna elokuvateattereissa luulisi riittävän kuhinaa. Luvassa on nimittäin huikeat kuusi uutta ensi-iltaa!

26.1.2018 10:43

Ensi viikollakin levitykseen on tulossa viisi uutta elokuvaa, mutta yksi niistä avaa jo keskiviikkona. Tällä hetkellä kevään ajalta on tiedossa vain yksi viikonloppu, jolloin samana päivänä tulee ensi-iltaan viisi leffaa. Joten, vaikka mukana on rajallisempaan levitykseen tuleva dokumentti Tammisunnuntai 1918, on superviikonloppu osuva luonnehdinta.

Uutuuksista suoriutui Episodin toimituksen silmissä parhaiten useita Oscar-ehdokkuuksiakin jo kerännyt Call Me by Your Name. Siinä Armie Hammerin esittämän jenkkiopiskelijan saapuminen italialaisprofessorin kesäapulaiseksi sekoittaa Timothée Chalametin näyttelemän teinipojan pään 1980-luvulla.

Juhlittu käsikirjoittaja Aaron Sorkin kokeilee siipiään myös ohjaajana tositapahtumapohjaisessa Molly’s Game -elokuvassa. Jessica Chastain esittää miehisessä maailmassa omaa tietään kulkevaa megaluokan pokeripelien järjestäjää, joka joutuu liittovaltion agenttien silmätikuksi.

Edellä mainittu Tammisunnuntai 1918 kertoo kansan kahtia jakaneeseen sotaan johtaneista tapahtumista. Dokumentti rajautuu tiukasti tiettyyn hetkeen ja tapahtumiin ja taatusti ärsyttää sen vuoksi joitakin katsojia.

Jaume Collet-Serran ja Liam Neesonin neljäs yhteinen toimintajännäri The Commuter ei tällä kertaa innostanut toimitusta. Ei niitä aikaisempiakaan maailman fiksuimpina pidetty, mutta ne viihdyttivät mätkinnän ystäviä sen verran, että hölmöyksiä on pystynyt katsomaan läpi sormien.

Labyrintti-sarjan kolmas ja viimeinen osa Tappava lääke sai odottaa teattereihin pääsyä tavallista kauemmin pääosanesittäjän jouduttua onnettomuuteen. Muutaman vuoden tauko voi tietysti vaikeuttaa aikaisempien tapahtumien muistamista, mutta teinitieteistoiminta tuntuu ristiriitaiselta itsensäkin kanssa.

Supermarsu on suosittuun lastenkirjaan perustuva koko perheen kotimainen seikkailu. Periaatteessa kaikki on kunnossa kameran edessä ja takana, mutta suomalaiset elokuvabudjetit vain eivät veny tarpeeksi, jotta myös efektipuolen resurssit toimisivat sataprosenttisesti.

Lisää luettavaa