Tom Hanks ei ymmärrä miksi Tim Allen ei saanut olla Buzzin ääni Lightyearissa: ”En ymmärrä sitä”

Lightyear

Woody tukee Buzzia.

Independent uutisoi, että näyttelijä Tom Hanks ei erityisemmin ymmärrä syytä siihen, miksi Tim Allenia ei kuulla Lightyear-elokuvassa. Hahmon äänenä on Chris Evans.

Lightyear kertoo Buzz Lightyearista, josta myöhemmin tehtiin lelu, joka nähdään Toy Storyssa. Lightyearissa Buzz on siis niin sanotusti ”oikea henkilö”, siinä missä Allenin ääninäyttelemä Buzz on leluversio hahmosta.

Hanksilta kysyttiin miltä tuntuu, että hänen tähdittämänsä Elvis-elokuva kisailee Lightyear-elokuvan kanssa.

”Halusin, että kisailen Tim Allenin kanssa, mutta he eivät antaneet Tim Allenin tehdä elokuvaa. En ymmärrä sitä”, Hanks sanoi. ”Haluan palata teatteriin, tuntemattomien lauman kanssa, ja lähteä sieltä niin, että meillä kaikilla on jotain yhteistä.”

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut