Netflix lopetti viime vuoden niin vahvasti, että jo hyväksi todettua laatua ja kiinnostavaa katsottavaa valui katsomislistalta alkuvuodelle.
Jos joulukuussa julkaistu kuusiosainen jännärisarja Black Doves on vielä näkemättä ja brittipoliitikon vaimoa esittävän vakoojan eskaloituva tilanne kuulostaa kutkuttavalta, suosittelen kokeilemaan. Valheellisessa idyllissä lapsistaan huolehtivan äidin rooli on hieno aluevaltaus parhaiten nuorena siloposkena tunnetulle Keira Knightleylle. Myös Ben Whishaw on erinomainen suupalttina, mutta herkkänä murhaajakaverina.
Unohtaa ei sovi myöskään Sadan vuoden yksinäisyys -sarjaa. Netflixin suurtuotanto perustuu Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden klassikkoon, Gabriel García Márquezin kirjaan, jossa paikallishistoriaa peilataan useita sukupolvia kattavan tarinan kautta.
Kiinnostavaa jatkumoa norjalaisten katastrofielokuville on neliosainen Netflix-sarja La Palma, jossa tsunami uhkaa tällä kertaa norjalaisperhettä Kanariansaarilla.
Vuoden lopussa Netflixin englanninkieliselle puolelle ilmestyi intialainen uutuuselokuva Sorgavaasal, jossa korruptoituneen systeemin vangitsemaksi tuleva perusjantteri yrittää selviytyä karussa vankeinhoitolaitoksessa.
Tammikuun tärpit
Tammikuun hypetetyin nimike on American Primeval, epookkisarja Pohjois-Amerikan uudisraivaajista.
Elokuvien puolella nimekkäin on Back in Action, jossa 15 vuotta perhe-elämää viettäneet CIA-agentit joutuvat palaamaan hommiin. Aihio kuulostaa maukkaalta, mutta pääosat Jamie Foxx ja Cameron Diaz tuovat pelottavan Hollywood-viban.
Toivon lähes yhtä aikaa julkaistun Ad Vitamin tuovan kilpailua Netflixin agenttirintamalle. Tässäkin elokuvassa huippuagentti joutuu perheensä kanssa hyökkäyksen kohteeksi ja taas kaivataan vanhoja taitoja. Käsikirjoitusta on ollut tekemässä pääosaa esittävä Guillaume Canet.
Lue myös: Mitä tulee Netflixiin vuoden vaihduttua? Tsekkaa tästä kaikki tammikuun 2025 uudet sarjat ja leffat!
Vaha-animaatioelokuva Kananlennon hiljattain saama jatko-osa tuli yllätyksenä, joten Wallace & Gromit -vahaduon paluu Netflix-elokuvassa Kosto kynittävänä oli vain ajan kysymys.
Helmikuun helmet
20. helmikuuta Netflixillä julkaistaan poliittinen jännärisarja Zero Day, jossa entinen presidentti yrittää löytää totuutta kyberhyökkäyksen jäljiltä. Näyttelijälista on kovaa valuuttaa, kun mukana ovat muun muassa Robert De Niro, Angela Bassett ja Lizzy Caplan.
Suorien urheilulähetysten ja muiden tapahtumalaajennusten joukossa Netflix tarjoilee elokuvaviihteen ystäville Screen Actors Guild Awards -seremonian 23. helmikuuta.

Sitten se alkuvuoden pihvi – tällä hetkellä eniten odottamani elokuva, eli Apple TV Plussan 14. helmikuuta julkaistava The Gorge. Sumuisen rotkon vastakkaisille reunoille sijoittuva, fantasiaa henkivä elokuva asettaa kuolettavat erikoisagentit Anya Taylor-Joyn ja Miles Tellerin yksinään valvomaan mystistä rotkoa ilman lupaa ottaa kontaktia vastapuolelle. Aika käy kuitenkin pitkäksi, joten etäsuhdehan siitä syntyy rotkon yli. Kunhan ei vain unohtuisi se vahtiminen.
Jani Svensk
Tällä palstalla seurataan verkossa elokuvia ja sarjoja kuukausimaksua vastaan tarjoavia palveluita.