”Tunne kuvauksissa oli aavemainen” – Stephen King -minisarjalla oli pelottavan osuva ajoitus

The Stand -minisarja pohjautuu Stephen Kingin menestysromaaniin, joka on Suomessa julkaistu nimellä Tukikohta. Sankari Stu Redmania näyttelee James Marsden, joka kertoo Episodille viihtyvänsä hyvien tyyppien rooleissa.

Alun perin Stephen Kingin The Stand ilmestyi jo vuonna 1978, mutta King julkaisi siitä laajennetun painoksen vuonna 1990. Post-apokalyptinen kauhufantasia vastaa paria tiiliskiviromaania, sillä siinä on 1 344 sivua.

Teoksesta tehtiin neliosainen tv-sarja, joka ilmestyi vuonna 1994. King oli mukana käsikirjoittamassa ja tuottamassa sitä.

The Standin uudesta tulemisesta vastaavat Josh Boone (The New Mutants, Tähtiin kirjoitettu virhe) ja Benjamin Cavell (Justified, Isänmaan puolesta), jotka ovat yhdessä käsikirjoittaneet kaikki jaksot, ja Boone myös ohjannut ne. King on kirjoittanut tarinalle uuden lopun. Vaikka King ei ollut kuvauksissa fyysisesti mukana, hän puhui Boonen ja Cavellin kanssa päivittäin.

Kapteeni Trips -niminen superinfluenssa niittää uhreja Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa. Peräti 99 prosenttia viruksen saaneista menehtyy kahdessa viikossa. Pandemiaan ei ole olemassa lääkettä, mutta pieni osa väestöstä on jostain syystä immuuni taudille. Heihin kuuluvat Stu Redman (James Marsden), Frannie Goldsmith (Odessa Young) ja Harold Lauder (Owen Teague), jotka lähtevät etsimään muita eloonjääneitä Boulderiin, Coloradoon. He alkavat nähdä outoja visioita tai unia 108-vuotiaasta tietäjän oloisesta naisesta, Äiti Abagailista (Whoopi Goldberg), ja demonisesta mustiin pukeutuneesta vaeltajasta, Randall Flaggista (Alexander Skarsgård), jolla on yliluonnollisia voimia ja joka on taitava manipuloija.

Selviytyjien joukko alkaa jälleenrakentamaan Vapaan vyöhykkeen yhteiskuntaa Redmanin johdolla ja Äiti Abagailin hengessä, mutta Las Vegasissa hovia pitävällä Flaggilla on omat suunnitelmansa.

Pandemia vain katalyytti tapahtumille

James Marsden (Westworld– ja Mrs. America -sarjat, X-Men-elokuvat) tietää hyvin, että elämme erikoisia aikoja. Sarja on jälleen yksi todiste siitä, miten elämä imitoi taidetta.

– Sarjan ajoitus on surrealistinen. Kirja on 42 vuotta vanha, mutta tuntuu kuin se olisi kirjoitettu eilen. Aivan kuin Stephen Kingilla olisi vuonna 1978 ollut kristalliapallo edessään. En tosin usko, että hän koskaan kuvitteli, että sarja tehtäisiin keskellä todellista pandemiaa, jonka kourissa olemme parhaillaan. Kukaan ei suunnitellut tätä. Ajoitus on valitettava, Marsden myöntää Episodille Los Angelesissa.

Näyttelijä uskoo Kingin pähkäilleen, että tämän kaltainen katastrofi saattaisi joskus olla mahdollinen ja halunneen porautua tarkastelemaan ihmisten eloonjäämisvietin ilmentymistä ja toimintaa ääritilanteissa.

– Hän on aina ollut kiinnostunut ihmisten tekemistä valinnoista, hyvän ja pahan välisestä psykologiasta ja siitä, mikä pelottaa meitä.

Sarja oli esituotantovaiheesssa kolme vuotta, ja kuvaukset alkoivat Vancouverissa, Kanadassa vuoden 2019 syyskuussa. Kaikki sujui hyvin joulukuun loppun asti, jonka jälkeen tuotannon korviin alkoi kantautumaan huolestuttavia uutisia. Kiinan Wuhanissa oli tavattu uusi virus ihmiskunnalle, koronavirus Covid-19.

– Helmikuun loppupuolella kasvomaskeja ja käsidesipurkkeja alkoi ilmaantumaan kuvauspaikalle. Tunne oli hyvin aavemainen. Vaikka kyse on aivan eri viruksista, niitä on mahdotonta olla rinnastamatta toisiinsa. Tästä huolimatta en koskaan ajatellut, että The Standin pääpaino olisi pandemiassa. Se on katalyytti isommalle tarinalle, jonka taustalla häämöttää ikiaikainen taistelu hyvän ja pahan välillä.

Sarjassa esitetään paljon kysymyksiä, joihin moni pystyy samastumaan, kun elämä vuonna 2020 kääntyi päälaelleen ja veti maton pois jalkojen alta.

– Ihmiskuntaa ajatellen edessämme on tyhjä sivu. Mitä tekisit, jos kaikki olisi aloitettava alusta? Miten rakennamme uudelleen vai teemmekö sitä lainkaan?

Sankari vastoin tahtoaan

Kaikin puolin hyviä tyyppejä – prinssi mukaanlukien (Lumottu) – ja kunnollisia kavereita koko uransa näytellyt Marsden tietää, että pahisten roolit ovat usein mehukkaampia, mutta hän viihtyy omalla sarallaan.

– Olen optimisti, enkä koskaan halua kyynistyä elämässäni. Siksi pidän Stun tapaisista hahmoista ja liputan niiden puolesta. Siitä huolimatta, että ne eivät aina ole kaikkein seksikkäimpiä tai näyttävimpiä rooleja ja niiden katsominen saattaa jopa pitkästyttää. Tällaisessa apokalyptisessä maailmassa ihmiset kuitenkin haluavat luottaa henkilöön, jolla on vahva käsitys oikeasta ja väärästä, ja joka ottaa ohjat käsiinsä tasapainon paluttamiseksi. Sellaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän maailmassa.

Redman ei tavoittele sankaruutta, sillä hän toimii vain moraalinsa johdattamana. Flaggin edustama kaaos ja anarkia kauhistuttaa teksasilaisen pikkukaupungin poikaa, joka edustaa järjestystä. Tästä huolimatta sankaritkaan eivät ole täydellisiä.

– Hänen hyveensä ovat kaikkien nähtävillä, mutta halusin sukeltaa hahmon taustoihin. Mietin, mitä virheitä Stu oli tehnyt, mitä hän katui, ja mitä hän haluaa elämältä. Saan hänen puutteidensa kautta tuotua inhimillisyyttä sankarihahmoon.

Kirjassa Redman on kuin valkoisella oriilla hätiin ratsastava cowboy, mutta sarjassa nähdään hänen päivitetty versionsa, kuten muidenkin päähahmojen kohdalla.

– Stu toimii nyt enemmän kulisseissa ja yrittää saada kaikki puhaltamaan yhteen hiileen. Hän korostaa yhteistyön merkitystä uuden yhteiskunnan pohjana. Myös Whoopi Goldberg tuo aivan oman tulkintansa Äiti Abagailin hengellisen johtajan hahmoon, joka on hyvin poikkeva kirjasta.

Marsden myöntää olevansa edelleen hermostunut ennen jokaista projektia 27 vuotta kestäneestä urastaan huolimatta.

– Päässäni takoo aina vain yksi ajatus: älä mokaa tätä! Jännitys moninkertaistuu, kun on näyteltävä tunnettua ja suosittua hahmoa, joka perustuu menestysromaaniin. Stu on yksi niistä. Ja Stephen Kingin henki oli vahvasti läsnä kuvauksissa, mikä nosti rimaa vieläkin korkeammalle.

Panokset vain kasvavat, sillä Marsdenilla on lisäksi vertailukohtana Gary Sinise (Forrest Gump, C.S.I. New York – sarja), joka esitti Redmania aiemmassa 1990-luvun sarjassa.

– Gary Sinise teki loistosuorituksen ja ymmärsi hahmon merkityksen. Tiedän, miten paljon katsojat pitävät kirjasta, mutta minun on tulkittava hahmoa omista lähtökohdistani. Kukaan tuskin haluaisi nähdä minun imitoivan Sinisen suoritusta, toteaa Marsden.

Yhdeksänosainen The Stand pyörii HBO Nordicilla.

Teksti: Johanna Juntunen, Los Angeles
Kuvat: Robert Falconer/CBS