Tuotesijoittelua elokuvaklassikoihin? Teknologiaa on jo kehitetty ja testattu – Jopa kohdennettu mainonta mahdollista

Casablanca

Kyseenalaista, mutta totta.

BBC uutisoi, että tuotesijoittelusta voi tulla entistä kasvavampi bisnes. Se on nyt jo maailmanlaajuisesti kymmenissä miljardeissa, mutta se saattaa kasvaa uuden teknologian myötä.

Esimerkiksi brittiläinen Mirriad on kokeillut teknologiaa Kiinassa. Se on lisännyt saumattomasti kiinalaiseen tv-sarjaan Coca-Colan banderollin. Myös Modernin perheen kerrotaan kokeilleen teknologiaa, mutta BBC:n juttu ei erittele esimerkkejä sen sarjan kohdalta.

Mirriadilta kerrotaan: ”Teknologia voi ”lukea” kuvaa. Se ymmärtää syvyyttä, liikettä, kankaita, mitä tahansa. Joten uusia kuvia voi lisätä siten, että ihmissilmä ei huomaa sen tapahtuneen jälkeen päin, tuotannon jälkeen”.

BBC antaa esimerkin, että esimerkiksi Casablancan sampanjapullojen etiketit voisi vaihtaa, Ocean’s Elevenin neon-mainoskyltit voisi muuttaa, tai Charlie Chaplin voisi mainostaa jotakin juomaa elokuvassaan. Teknologia herättää tietysti kysymyksiä myös tekijänoikeuksista tai lavastajien työpanoksesta.

Erityisesti striimipalvelut ovat vieneet lineaarisen television katsojia, mikä tarkoittaa huonoa niille, jotka ovat aiemmin mainostaneet televisiossa. Nyt tuotteita voisi mainostaa striimisarjoissa tai -elokuvissa tuotesijoittelun avulla – etiketit, puhelimet tai mainostaulut voisivat vaihtua tietyin väliajoin.

Vielä pelottavampaa teknologiaa väläytetään Yhdysvalloista – algoritmit voisivat tehdä sitä mitä tekevät, eli kohdentavat mainoksia myös striimipalveluiden ohjelmissa. Tulevaisuudessa elokuvat ja sarjat voisivat siis mainostaa kohdennetusti jokaiselle katsojalle erikseen tuotteita –sitä voisi nähdä esimerkiksi juuri verkkosivuilla katsottu kahvimerkki tai googlattu viinipullo.