Tuottaja haastaa odotetun Netflix-sarjan tekijät oikeuteen

12.4.2016 18:29

Odotetun Gilmore Girls -sarjan paluu neljän 1,5 tunnin mittaisen jakson muodossa on saanut pienen harmaan pilven ympärilleen.

Alkuperäistä sarjaa tuottanut Gavin Polone väittää jääneensä paitsi tälle kuuluvia tuottoja ja haastaa Warner Bros. Televisionin oikeuteen saadakseen 195000 dollaria korvauksia. Polone väittää, että hänen sopimuksensa mukaan sarjaa kehittäneelle tuottajalle kuuluu maksaa jokaisesta sarjan jaksosta – mukaan lukien tietysti myös tulevat Netflix-jaksot.

Netflixin ilmoitettua tuovansa sarjan takaisin, lähestyi Polone Warneria osuutensa vuoksi, mutta yhtiö kieltäytyi maksamasta mitään. Kanteen mukaan Warner väittää uusien jaksojen olevan vain alkuperäiseen sarjaan löyhästi liittyviä, eikä pidä reboottia televisiosarjana, koska se on Netflixin tuottama.

Netflixin neliosainen Gilmore Girls tuo takaisin useita sarjan hahmoista: Lauren Graham, Alexis Bledel ja valtavasta suosiosta nauttiva Melissa McCarthy ovat kaikki palaamassa Stars Hollow’n maailmaan.

Lähde: The Hollywood Reporter

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa