Tuottaja Samuel L. Jacksonin kiinnittämisestä suomalaiselokuvaan: ”Tämä on lottovoitto”

13.5.2013 14:25

Päivän kovin leffauutinen on ollut se, että Hollywoodin supertähti Samuel L. Jackson on lupautunut näyttelemään Rare Exports -tekijöiden tulevassa elokuvassa.

Elokuva on nimeltään Big Game, ja se perustuu ohjaaja Jalmari Helanderin ja tuottaja Petri Jokirannan ideaan, josta Helander on laatinut käsikirjoituksen.

– Tämä on lottovoitto, Jokiranta kertoo Episodille.

Jokirannan mukaan päänäyttelijöillä elokuvia myydään, ja Jacksonin nimi avaa aivan uusia mahdollisuuksia elokuvalle.  Elokuvan budjetti on ennakkotietojen mukaan 7 miljoonaa euroa, mutta Jacksonin kiinnitys saattaa lisätä elokuvan budjettia.

Tuottajan mukaan elokuva ei olisi ollut mahdollinen ilman Rare Exportsin menestystä.

– Se oli meidän käyntikorttimme.

Jokirannan mukaan merkittävässä roolissa oli myös brittiläinen yhteistyökumppani. Yksi elokuvan vastaavista tuottajista on maineikas tuottaja-käsikirjoittaja Alex Garland (28 päivää myöhemmin, Dredd).

Elokuvassa Yhdysvaltain presidenttiä kuljettava Air Force One -lentokone putoaa Pohjois-Suomeen, ja presidentin kohtalo on 13-vuotiaan suomalaispojan käsissä.

Jacksonin lisäksi elokuvassa on mukana muitakin amerikkalaisnäyttelijöitä, mutta nimistä tuottaja ei halua vielä puhua. Sen sijaan pikkupojan rooli on jo täytetty. Jokirannan mukaan pikkupoikaa esittää Rare Exportsissakin näytellyt Onni Tommila.

Kuva elokuvasta Snakes on a Plane, jossa Jacksonin roolihahmo joutui myös tukalaan tilanteeseen lentokoneessa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa