Turkkilaiselokuva ja Polanski palkittiin Berliinissä

21.2.2010 11:42

Berliinin elokuvajuhlien palkinnot on jaettu. Turkkilaisdraama Honey (Bal) on voittanut pääpalkinnon eli Kultaisen karhun. Semih Kaplanoglun elokuva päättää hänen kolmen elokuvan trilogiansa, jonka aiemmat osat ovat nimeltään Milk ja Egg.

Parhaan ohjaajan Hopeisen karhun voitti Roman Polanski elokuvasta The Ghost Writer. Elokuva perustuu Robert Harrisin dekkariin, ja pääosissa nähdään Ewan McGregor ja Pierce Brosnan. Polanski ei ollut paikalla vastaanottamassa palkintoaan, sillä hän on edelleen kotiarestissa keskeneräisen oikeusjutun takia.

Kaukaiselle sääasemalle sijoittuva venäläiselokuva How I Ended This Summer (Kak ja provjol etim letom) sai kaksi Hopeista karhua. Grigori Dobrygin ja Sergei Puskepalis jakoivat parhaan näyttelijän palkinnon. Lisäksi kuvaaja Pavel Kostomarov palkittiin.

Myös romanialainen vankiladraama If I Want to Whistle, I Whistle (Eu cand vreau sa fluier, fluier) sai kaksi palkintoa. Tuomariston Grand Prix -palkinnon lisäksi Florin Serbanin ohjaustyö sai Alfred Bauer -palkinnon, joka myönnettiin elokuvallisista innovaatioista.

Japanilainen Shinobu Terajima sai parhaan naisnäyttelijän Hopeisen karhun roolistaan elokuvassa Caterpillar (Kyatapirâ). Kiinalaiselokuvasta Apart Together (Tuan yuan) palkittiin käsikirjoittajat Wang Quan’an ja Na Jin.

Berliinin elokuvajuhlat järjestettiin nyt 60. kerran.

Jussi Huhtala

Lisää luettavaa