Uuden Harry Potter -elokuvan tähden työkalu aiheutti hämminkiä kuvauksissa

Elokuvien teko on monesti tarkkaa puuhaa.

5.8.2016 05:57

Harry Potter -maailmaan sijoittuva spin-off-elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat halutaan varmasti tehdä hartaalla kunnioituksella alkuperäisiä elokuvia kohtaan – pienistäkin yksityiskohdista voi tällöin tulla suuria. Näin kävi Eddie Redmaynen esittämän mörköjen metsästäjän Newt Scamanderin työkalun kohdalla.

– Minä ikään kuin oletin, että minulle lyötäisiin taikasauva kouraan, mutta todellisuus on, että nämä mahtavat rekvisiitan suunnittelijat tulevat paikalle ja sitten käyt monimutkaisen keskustelun ohjaaja David Yatesin kanssa siitä, mitä ominaisuuksia Newtillä on, Redmayne kuvaili.

Näyttelijä päätti sitten, että Scamander ei ole mikään showmies, joten designissa mentiin yksinkertaiseen suuntaan.

– Päätimme teettää sauvan saarnista. Siinä on aika paljon naarmuja ja tummia merkkejä palamisesta, joten siitä saa kuvan, että hän on nähnyt sen kanssa maailmaa, joten siinä on aika paljon historiaa, Redmayne jatkoi.

Sauvan kahvaosa aiheutti myös pohdintaa, sillä Redmayne ajatteli, ettei eläintieteilijä haluaisi käyttää nahkaa sauvassaan, joten siihen valittiin simpukankuorta.

Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa 2016.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa