Uusi 7-osainen Netflix-sarja kerää ylistystä: ”Lajityyppinsä paras”

Netflixin The Keepers on saanut ylistävät arviot.

29.5.2017 22:09

Netflixin uusi dokumenttisarja kertoo lähes viisikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta rikoksesta. Seitsenosaisen The Keepers -sarjan keskiössä on nunna nimeltä Cathy Cesnik, joka katosi marraskuussa 1969 Baltimoressa. Hänet löydettiin kaksi kuukautta myöhemmin surmattuna, eikä tekijä koskaan selvinnyt.

Kaksi naista, jotka olivat aikoinaan Cesnikin oppilaita katolisessa tyttölukiossa, ovat perustaneet Facebook-sivun ja vihjepalvelun, jonka avulla murhaa on yritetty selvittää. Yksi pääepäillyistä on hyväksikäytöstä syytetty pappi.

Seitsenosaisessa sarjassa kuullaan lukuisia haastatteluja, joissa on mukana Cesnikin ystäviä ja sukulaisia sekä toimittajia, viranomaisia ja kaupungin asukkaita.

Sarja saattaa kuulostaa samantyyppiseltä kuin Netflixin toinen rikosdokumenttisarja Making a Murderer, mutta sitä on sanottu myös täysin erilaiseksi. Variety-lehden mukaan The Keepers välttää Making a Murderer -sarjan sudenkuopat.

”Tähän mennessä paras true crime -dokumenttisarja”, Variety kirjoittaa.

Myös Nyt-liitteen arvion mukaan The Keepers on parempi kuin Making a Murderer, koska se pureutuu aiheessaan paljon syvemmälle.

Lähteet: Variety, Nyt

Lisää luettavaa