Elokuvastudio Warner Bros. on ilmoittanut seuraavan Batman-elokuvan ensi-iltapäivän. Uudelleen käynnistetyn Batman-elokuvasarjan kolmas osa tulee Yhdysvalloissa teattereihin 20. heinäkuuta 2012. Asiasta kertoi E! Online.
Uusi Batman-elokuva on toistaiseksi vailla nimeä, tai ainakaan sitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Elokuvan mahdollisesta juonestakaan ei ole annettu tietoja. On kuitenkin vahvistettu, että Batman Beginsin ja Yön ritarin tapaan Christian Bale esittää Batmania ja Christopher Nolan toimii ohjaajana.